|
... äiti, avovaimo, tytär, sisko, täti. Synnyin kesällä 1976 Kätilöopiston sairaalassa, Helsingissä, vanhempieni kolmanneksi tyttäreksi. Asuimme tuolloin Nurmijärven Klaukkalassa, josta paria vuotta myöhemmin muutimme Poriin. Kävin Porissa kouluni ja muutin Helsingin Töölöön opiskelemaan syksyllä 1996. Länsi-Vantaan Vapaalaan päädyin lumisena talvena 2002 ja sieltä hiukan idemmäs Kartanonkoskelle hyisessä marraskuussa 2007. Perheeseeni kuuluu paljon väkeä ympäri pääkaupunkiseutua. Sekä vanhempani että sisareni perheineen asuvat keväästä 2009 lähtien Helsingissä. Oma kotini on roosanpunainen parintalonpuolikas, jonka jaan ihanan avomieheni Mikan sekä rakkaiden lasteni - 6-vuotiaan tyttäreni Sofian ja 4-vuotiaan poikani Joelin - kanssa ja jota parhaimmillaan asuttaa kahdeksanhenkinen uusperhe! Lapsillani on stadilainen isä ja viisi pientä serkkua: Otso, Leo, Otava, Vilja ja Julia. Lasten ruotsinkielinen famu asustelee Tukholman eteläpuolella sikäläisen miehensä kanssa. ... opettaja. Kirjoitin ylioppilaaksi Porin suomalaisen yhteislyseon lukiosta keväällä 1996 arvosanalla kuusi laudaturia. Aloitin opinnot Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusosastolla, josta valmistuin ensin pianonsoitonopettajaksi ja keväällä 2001 musiikin maisteriksi. Sain työpaikan Vantaankosken koulusta musiikkiluokanopettajana ja pätevöidyin luokanopettajaksi töiden ohessa Tampereen yliopistossa keväällä 2002. Vietettyäni neljä vuotta kotona lasten kanssa hoidan nyt virkaani opettamalla kolmatta erityisluokkaa Ylästön koulussa. Pianonsoitonopettajana olen toiminut vuosia useissa eri instansseissa. Lisäksi olen työskennellyt Pori Jazz -festivaalilla erilaisissa tuotannon tehtävissä lukuisina kesinä. ... muusikko. Ensimmäinen instrumenttini oli viulu. Sen rinnalle ja ohi kipusi piano ja ehkä ennen kaikkea laulu. Lopulta viulu laitettiin koteloon, mutta pianon kansi on edelleen auki ja sopraano soi. Olen esiintynyt sekä yksin ja ystävien kanssa että kuoroissa ja orkestereissa lapsesta lähtien. Häät, hautajaiset, äitienpäivä- ja syntymäpäiväjuhlat, pikkujoulut sekä muut kissanristiäiset ovat tulleet tutuiksi. Kuoroista rakkain on ollut Kampin laulu, josta lähinnä perhesyistä olen toistaiseksi joutunut luopumaan. Teen edelleen keikkoja satunnaisesti ja suurella ilolla. Laulan ja soitan sekä klassista että kevyttä musiikkia. Olen kirjoittanut lauluja pöytälaatikkoon vuosikaudet, joitakin niistä on myös äänitetty ja esitetty. Minun väitetään kuulostavan Kate Bushilta tai Joan Baezilta, itse pidän lisäksi esimerkiksi Carole Kingistä ja hiljattain toisen levynsä julkaisseesta Anna Järvisestä. ... opiskelija. Valmistuttuani Sibelius-Akatemiasta keväällä 2001 päätin hakea Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Pääsin yleisen valtio-opin pääaineopiskelijaksi, mutta opinnot ovat töitteni takia jääneet toistaiseksi kesken. Pidän... ... lenkkeilystä, uimisesta, pyöräilystä, ruoanlaitosta, leipomisesta, lukemisesta, kirjoittamisesta, keskustelemisesta, elokuvista, illanvietoista. Harrastan... ... joogaa ja joogafilosofiaa. Luottamustehtävät: valtuutettu, Vantaan kaupunginvaltuusto, 2009- vihreän valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja, 2009- jäsen, tilakeskuksen lautakunta, 2009- varapuheenjohtaja, Vihreä Aviapolis ry, 2009- hallituksen varajäsen, Vantaan Vihreät ry kunnallisjärjestö, 2009- varajäsen, Vantaan kaupunginhallitus, 2007-2008 varavaltuutettu, Vantaan kaupunginvaltuusto, 2006-2008 puheenjohtaja, Länsi-Vantaan Vihreät ry, 2005-2008 hallituksen jäsen, Vantaan Vihreät ry kunnallisjärjestö, 2005-2008 jäsen, Hämeenkylän seurakuntaneuvosto, 2006-2007 valtuutettu, Vantaan seurakuntayhtymän kirkkovaltuusto, 2006-2007 eduskuntavaaliehdokas (vihr) Uudenmaan vaalipiirissä vuonna 2007 (Sain 944 ääntä. Lämmin kiitokseni jokaisesta niistä.) Kielitaito: suomi, äidinkieli ruotsi, kiitettävä englanti, kiitettävä saksa, kiitettävä ranska, tyydyttävä italia, alkeet espanja, alkeet |