Vantaan Sanomat 28.1.2007 

Olen huolissani lukenut ja kuunnellut ihmisten täysin vääriä olettamuksia niin kutsutusta perustulosta tai kansalaispalkasta. Jopa jotkut sinänsä ansioituneista poliitikoistamme eivät tunnu perehtyneen aiheeseen juuri olankohautusta enempää ja ovat kuitenkin jo lausumassa painavaa kritiikkiä. Haluaisin oikaista muutaman väärinkäsityksen.

Perustulon käyttöönottaminen ei merkitsisi valtiolle ylimääräisiä kustannuksia. Ylivoimaiselle enemmistölle palkansaajista perustulo ei käytännössä juurikaan näkyisi palkassa. Pienituloisten tulot nousisivat hieman, ja epäsäännöllistä työtä tekevien elannon ansaitsemisen epävarmuus vähenisi. Esimerkiksi yrittäjät, tutkijat, taiteilijat, opiskelijat ja kotivanhemmat saisivat perustulosta ennustettavuutta elämälleen.

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme rankaisee työtöntä työnteosta vähentämällä työttömyyspäivärahasta puolet ansaitusta palkasta ja toisinaan enemmänkin. Perustulon avulla kaiken työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa, kun jokaisesta ansaitusta eurosta jäisi osa käteen eikä perustuloon koskettaisi. Väitteet, joiden mukaan perustulo kannustaisi jäämään työelämän ulkopuolelle, ovat täysin vailla todellisuuspohjaa.

Vihreiden esittämä suuruudeltaan noin 400 euron perustulo vastaisi hyvinkin tarkasti nykyistä työmarkkinatukea verojen jälkeen. Pelkästään tällä summalla ei olisi juuri kenenkään mahdollista tulla toimeen, eikä kukaan siten jäisi lusmuilemaan yhteiskunnan varoilla. Tarvittaisiin edelleen esimerkiksi harkinnanvaraista toimeentulotukea ja asumistukea. Työnvastaanottopakko taas ei toimi nykyisinkään: miksi meillä muuten olisi vaikkapa lukuisia siivoojan tai bussikuskin paikkoja täyttämättä?

Mitä hyvin ansaitsevien tilanteeseen tulee, heille perustulo tarkoittaisi käytännössä ensimmäisten ansaittujen eurojen verottomuutta, siinä kaikki.

Kannanotto 22.1.2007   
                                                                                                   
Itämeri on maailman saastunein meri. Sen pohjassa on laajoja vedenalaisia aavikoita, hapettomia alueita, jotka ovat suoraa seurausta viime vuosikymmenten maatalouspolitiikasta. Itämeren koko ekosysteemi on vaarassa tuhoutua, kalakuolemat yleistyvät ja sinileväkukinnot pilaavat mahdollisuuden uimiseen.

Itämerta rehevöittävistä ravinteista, typestä ja fosforista, lähes 60 % on peräisin maataloudesta, jonka päästöt ovat Itämeren maista Suomessa asukasta kohden suurimmat. Maataloutemme on eriytynyt keinolannoitukseen perustuvaan kasvinviljelyyn ja ylimitoitettuun kotieläintalouteen. 80 % Suomen viljasta viedään eläinrehuksi, ja eläinten kompostoimaton lanta päätyy kasvinlannoituksen sijasta lähipelloille ja vesistöihin.

- Ravinteita kierrättävä lähi- ja luomumaatalous puolittaisi Itämeren ravinnekuormituksen. Kotieläintuotannon tulee perustua omalla tai lähitilalla tuotettuun rehuun, joka lannoitetaan oman tai lähitilan kompostoidulla lannalla sekä aluskasvina viljeltävällä apilalla. Kotieläinten määrän tulee riippua siitä, kuinka paljon tilalla tai lähitilalla on peltoa käytettävissä. Kaikki lanta on käytettävä lannoitteeksi, Maria Saarivuo-Sirén vaatii.

- Nykyiset EU:n kilpailutussäännöt mahdollistavat elintarvikehankintojen arvottamisen eettisin ja ekologisin perustein. Suomessa valtion ja kuntien osuus maan elintarvikehankinnoista on merkittävä. Osoittaakseen vastuunsa Itämeren tilasta tulisi niiden pikimmiten siirtyä hankinnoissaan lähi- ja luomuruokaan. Tämä vaikuttaisi lähiluomun markkinoihin radikaalisti ja helpottaisi myös yksityisen kuluttajan valintoja tarjonnan parantuessa ja hintojen laskiessa, Anna Cantell-Forsbom toteaa.

Yksityiset kuluttajat suhtautuvat positiivisesti luomuun. Heidän kannaltaan ongelma on luomun epätasainen saatavuus: joistakin kaupoista luomua saa hyvin, toisista huonosti. Luomuna saa lähinnä vilja- ja maitotuotteita sekä kasviksia. - Kuluttajat lisäävät luomun käyttöä, jos tarjontaa on, Vantaan Vihreiden puheenjohtaja Laura Häggblom sanoo.

Anna Cantell-Forsbom
Laura Häggblom
Maria Saarivuo-Sirén

Vantaan Lauri 18.1.2007 

Marjo Piilo ihmettelee kirjoituksessaan (VL 7.12.), voiko se, mitä ihminen syntyjään on, olla synti. Lasse Virtasen mukaan (VL 21.12.) juuri tästä on kysymys Raamatun ja kirkkomme opetuksessa perisynnistä.

Perisynnin olemassaolo ei ole kiistatonta, kun muistamme, että Raamattu on paitsi Jumalan myös ihmisen sanaa. Itse olisin taipuvainen tulkitsemaan käsitteen siten, että jokainen meistä on astuva elämässään enemmän tai vähemmän harhaan, ennemmin tai myöhemmin, ja siksi meillä jokaisella on ikään kuin perintönä taipumus tehdä syntiä. 

Vaikka hyväksyisimmekin perisynnin käsitteen osaksi kristinuskon syvää perustaa, emme voi kuitenkaan pitää itsestään selvänä, että esimerkiksi homous olisi syntiä. Myös tässä meidän tulee muistaa Raamatun kirjoittamisen historiallinen ajankohta ja tuon ajan vallitseva kulttuuri.

Ja vaikka lopulta tulkitsisimme Raamattuamme siten, että homous on nähtävä perisyntinä, se ei oikeuta meitä pitämään homoja mitenkään normatiivista heteroa vähäarvoisempina. Niin kauan kuin kirkossamme edes keskustellaan esimerkiksi homojen oikeudesta työskennellä kirkon vaativissa tehtävissä tai saada kirkollinen siunaus parisuhteelleen, kirkkomme ei kuitenkaan noudata samanarvoisuuden ajatusta.  

Kannanotto 18.12.2006 

Jouluaterian ei tarvitse sisältää tuhteja kinkku- tai kalkkunasiivuja ja purkkitolkulla monen sorttista kalaa, niin suloisesti ja turvallisesti kuin ne luovatkin lapsuuden joulumme tunnelmaa. Vegetaristinen joulu voi olla aivan yhtä hyväntuoksuinen, hyvänmakuinen ja pikkuhiljaa myös perinteinen.

Joulun väriä punaista saamme punajuuren lisäksi esimerkiksi punakaalista, punasipulista ja marjoista. Joulun tuoksut kaneli, kardemumma, neilikka ja inkivääri maustavat yhtä hyvin kasvikset kuin lihankin. Voiko pöydästä sen jouluisempaa löytääkään kuin pähkinät, kuivatut hedelmät, omenaiset ja siirappiset herkut tai balsamiviinietikan marinoimat juurekset?

Kasvissyönnin ekologiset ja terveydelliset edut ovat kiistattomat, kun ateria kootaan monipuolisesti lähellä tuotetusta ja vähän pakatusta luomuruoasta ja vältetään moninkertaisesti pakattuja, tehotuotettuja tuontikasviksia, kasvihuonevihanneksia ja jalosteita. Eläinten ja kehitysmaissa elävien ihmisten ei tarvitse kärsiä samoin kuin länsimaisen lihantuotannon takia.

Kasvissyönnin hyödyllisyydestä puhutaan liian vähän. Luulen, että yksi tärkeimmistä syistä on huoli etenkin nuorten tyttöjen ja naisten syömishäiriöistä. Niistä sopiikin olla huolissaan, ja kaikki voitava pitää tehdä näiden mielenterveyden vakavalaatuisten ongelmien nujertamiseksi. Sen ei kuitenkaan tule estää sitä, että kasvisyönnin monenlaisesta edullisuudesta puhutaan nykyistä enemmän.