Pääkaupunkiseudulta pendelöi paljon väkeä töihin kehyskuntiin, otsikoi Helsingin Sanomat maanantaina 13.11.06. Työntekijävirrat kulkevat nykyisin siis paitsi ”maalta kaupunkiin” myös päinvastoin eli kaupungista naapurikaupunkeihin. Tämä vuosituhannen alusta asti voimistunut kaksisuuntainen pendelöinti saattaa pahimmillaan merkitä sitä, että pääväylät ruuhkautuvat aamuisin ja iltapäivisin molempiin suuntiin ajettaessa.

Tukholman ruuhkamaksukokeilu oli siis huikea menestys ja ylitti kaikkien odotukset. Vaikka vastustus oli suurinta naapurikunnissa, myös siellä tyytyväisiä oli paljon ja heidän määränsä lisääntyi kokeilun aikana. Samaan olisi ryhdyttävä pikimmiten myös omalla pääkaupunkiseudullamme. Tieliikenteen on arveltu lisääntyvän nopeasti paitsi pääväylillämme myös ja ehkä etenkin poikittaisväylillämme. Pelkään vain, että tässä asiassa jahkaillaan taas turhan kauan ja herätään huomaamaan poikittaisliikenteen huomattavat ongelmat liian myöhään. Vuosaaren satama lisännee liikennettä kehäteillämme jo parin vuoden sisällä. Miksi pitää toimia aina vasta sitten, kun etukäteen hyvin tiedostettu ongelma on jo käsillä?

Ruuhkamaksut kulkevat käsi kädessä joukkoliikenteen kehittämisen kanssa. Vihreät esittävät keväällä hyväksytyssä liikennepoliittisessa ohjelmassaan satelliittipaikannukseen perustuvia ruuhkamaksuja. Löydät ohjelman ja sen lyhennelmän osoitteesta http://www.vihreat.fi/fi/node/326.  

Vihreän liikkeen sisällä on jonkin verran mielipide-eroja vesivoiman lisärakentamisen suhteen. Perustelut sekä puolesta että vastaan kuulostavat maallikon korviin järkeviltä. Itse olisin kuitenkin suuren enemmistön rinnalla taipuvainen näkemään enemmän painoa perusteluilla vesivoiman lisärakentamista vastaan. Jo rakennettujen vesistöjen tehokorotuksia, sikäli kuin ne ovat mahdollisia, kannatamme toki luultavasti kaikki.

Käväisin junalla Tampereella. Edestakainen matka välillä Tikkurila-Tampere maksoi 48 euroa. Se tuntuu aika kalliilta, suoraan sanoen se tuntuu hirveän kalliilta. (Opiskelijalippua minulla ei tällä hetkellä ole.)

Vertailin Helsinki-Tampere-välin kustannuksia, hiilidioksidipäästöjä, energiankulutusta ja matka-aikoja junalla ja henkilöautolla matkustettaessa. Kulkuneuvoista halvin olisi ollut pieni dieselauto, kallein olisi ollut juna. Vähiten hiilidioksidipäästöjä olisi aiheuttanut juna, eniten suuri bensiiniauto. Vähiten energiaa olisi kuluttanut juna, eniten suuri bensiiniauto. Nopein olisi ollut juna.

Henkilöraideliikenteen hinnat on saatava alas. Tässä ei ole mitään tolkkua. Jos olisin matkustanut junalla perheeni kanssa, olisimme maksaneet moninkertaisen hinnan henkilöautolla matkustamiseen verrattuna. Vaikka polttoainekustannusten oheen olisimme laskeneet muut auton käyttökustannukset, olisimme edelleen jääneet rutkasti tappiolle. Rehellisesti sanoen emme siis olisi matkustaneet junalla esimerkiksi isovanhempien luokse länsirannikolle, vaan olisimme valinneet suuren bensiiniautomme. Joukkoliikenteestä ei tule todellista vaihtoehtoa, ennen kuin hintoja lasketaan.

Ystävättäreni ei jaksa kierrättää, koska kierrätysastiat sijaitsevat liian kaukana hänen kotoaan. Hohhoijaa, sanon minä, mutta tiedän kyllä, ettei hän ole pulmansa kanssa yksin. Hänen lähin kierrätyspisteensä sijaitsee kahden kilometrin päässä eikä käsitä esimerkiksi metallinkeräystä.

Olisiko mahdotonta järjestää kunnollista keräyspistettä jokaiseen kylään tai kaupunginosaan? Tutkimustenkin mukaan kierrätys koetaan sitä vaivalloisemmaksi, mitä kauempana kierrätysastiat sijaitsevat omasta sekajäteastiasta.

Ruotsissa olen törmännyt valtaviin, aidattuihin kierrätysasemiin, joihin autolla sisään ajaen voi toimittaa suunnilleen kaikki mahdolliset jätteet yhdellä kertaa, maalipurkeista biojätteisiin, ilmaiseksi. Itse kuitenkin näkisin mielekkäämpänä hieman suppeammat mutta silti käyttökelpoiset kierrätyspisteet, joiden luokse voisi tehdä vaikka iltakävelyn. 

Ovatko tonttivuokrat, ylläpitokustannukset ja ilkivalta ylitsepääsemättömänä esteenä toivomalleni hankkeelle?

Jäteastiamme, toisin sanoen ulkoroskiksemme, tyhjennettiin eilen. Meillä syntyy kyllä jätettä enemmän kuin olisi huolellisella suunnittelulla tarpeen, mutta silti 240-litrainen astiamme oli jälleen lähes tyhjillään. Astia tyhjennetään joka toinen viikko, sillä se on yleisesti harvin tyhjennysväli, ellei kiinteistönomistaja toimita YTV:lle selontekoa biojätteen käsittelystä.

Tiedän perheitä, jotka tuskailevat omien roskistensa riittämättömyyden kanssa, kun tyhjennysväli on tuo samainen kaksi viikkoa. Ihmekös tuo, kun monilapsisen perheen lukuisat maito- ja mehutölkitkin kannetaan rutistamattomina jäteastiaan tai kun ruohonleikkurin silppuama ruohokin tulkitaan sekajätteeksi. Nurmikko lannoitetaankin sitten kemiallisesti.

240 litran astian vuokra on 11,44 euroa vuodessa. Astian tyhjennys maksaa 3,10 euroa kerralta, jätteenkäsittely 1,60 euroa kerralta. Nämä yhteensä tekevät 122,20 euroa vuodessa ja koko hoito siis 133,64 euroa vuodessa. Summa on aivan liian pieni, jos halutaan ihmisten vähentävän kaatopaikalle menevää sekajätemääräänsä. Astian vuokra on naurettava. Tyhjennyskerran hinta ei edes naurata. Eikö tuo hinta voisi olla ei vain kaksinkertainen vaan mieluummin kymmenkertainen, jotta ihmiset alkaisivat vihdoin miettiä, mitä kaikkea tunkevat jätepönttöönsä pois silmistään ja mielestään?