|
|
Köyhimpien lapsiperheiden tukemisesta |
|
|
|
|
Kirjoittanut Maria Saarivuo
|
|
09.10.2006 |
|
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman uskoo, että pienituloisten tilannetta voidaan parantaa tehokkaimmin heille kohdistetuilla veronkevennyksillä tai nostamalla esimerkiksi kansaneläkettä ja lapsilisiä (HS 7.10.). Aivan. Myös Vihreät ajavat vaaliohjelmassaan lapsilisien, elatustukien ja pienimmän vanhempainrahan korotusta. Aivan. On ehdottomasti oikein tukea perheitä siitä hyvästä, että he ovat hankkineet lapsia, ja varmasti tämä tuki tai kiitos kuuluu kaikille perheille. Varmasti on myös aika korottaa lapsilisää. Sitäkin tärkeämmältä tuntuu kuitenkin elatustuen ja pienimmän vanhempainrahan korotus. Näin autetaan nimenomaan niitä lapsiperheitä, joiden taloudellinen tilanne on kaikkein tukalin. Itse näkisin lisäksi viisaaksi luopua lapsilisän sidonnaisuudesta toimeentulotukeen. Lapsilisää ei tulisi nähdä toimeentulotukea vähentävänä tulona. Eihän lapsilisä muutenkaan ole tulosidonnainen. Miksi sen sitten pitäisi vaikuttaa toimeentulotukeen? Miten vielä voisi vaikuttaa siihen, että juuri lapset saisivat osansa korotetuista tuista? Ehkä meidän täytyy vain uskoa ja toivoa perheiden toimivan lastensa parhaaksi. |
|
Viimeksi päivitetty ( 10.08.2007 )
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>
|
| Tulokset 12 - 13 / 13 |