Olin toissapäivänä jakamassa esitteitäni Vihreiden kojulla Tikkuraitilla. Oli rauhallinen iltapäivän hetki, kun kojulle tuli hätääntyneen oloinen keski-ikäinen nainen polkupyöränsä kanssa. Nainen oli ilman takkia, rähjäinen, itkuinen ja sekava. Hän oli eksyksissä eikä löytänyt kotiinsa. Lompakko ja puhelin oli varastettu. Kotiavain hänellä oli tallella, mutta kotonakaan ei ollut ruokaa tai rahaa. Eikä hän ollut vielä koskaan ollut näin sekaisin, hän sanoi. "Auttakaa, hyvät ihmiset, auttakaa nyt joku", hän sopersi kutakuinkin täsmälleen näillä sanoilla.

Selvisi, että nainen oli ryöstetty edellisenä päivänä Malmilla, jonka poliisilaitokselle hän olikin käynyt jättämässä rikosilmoituksen. Kysyin, asuiko hän lähettyvillä. Hän arveli asuvansa. Hän oli hetkeä aiemmin käynyt Tikkurilan poliisiasemalla pyytämässä apua, mutta häntä oli kehotettu poistumaan. En tuntenut tien nimeä, jonka hän sanoi kotiosoitteekseen, joten kipaisin viereisessä vakuutustoimistossa, vai mikä lie ollut, katsomassa osoitteen kartalta. Naisen koti oli Helsingin puolella Tapulikaupungissa.

Paikalle saapui toinen nainen selvittelemään tilannetta ja soitti poliisille, vaikka eksynyt nainen sanoi kieltäytyvänsä poliisin avusta, kun hänet oli juuri lähetetty poliisiasemalta pois. Poliisit kieltäytyivät auttamasta tälläkään kertaa. Tässä välissä minä olin tietenkin kuullut jo pitkät kertomukset naisen surullisesta menneisyydestä. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten naista olisi pitänyt auttaa, ja minun oli pakko lähteä hakemaan lapsiani päiväkodista, joten annoin hänelle hiukan rahaa, ohjasin hänet ajamaan kotinsa suuntaan (hän ei vaikuttanut juopuneelta) ja kehotin pyytämään ohikulkijoilta apua oikean tien löytämisessä tai tarvittaessa uudelleen poliisille soittamiseen.

Tuntui todella pahalta päästää itkuinen ja tuskin tolpillaan pysyvä nainen jatkamaan matkaansa huteralla pyörällään. Miksi ihmeessä poliisit eivät voineet auttaa rouvaa edes kotiinsa? Olisiko terveyskeskuksessa autettu naista? Miten kaltaiseni ohikulkijan ja lähimmäisen olisi pitänyt toimia?

Varmaa on vain se, ettei tämä nainen ole suinkaan ainoa laatuaan, vaan kaduillamme kulkee joka päivä kymmeniä tai satoja henkilöitä vailla tervettä yhteyttä mieleensä ja muistiinsa. Heidän paikkansa ei ole yksin kadulla eikä edes yksin kotonaan, eikä kaikki siis ole todellakaan kunnossa yhteiskunnassamme ja kotikaupungissamme ja sen palveluissa. Meidän tulisi pikimmiten varmistaa, ettei näiden ihmisten tarvitse seikkailla yksin tuntemattomilla teillänsä ja että jos heille kuitenkin näin käy, he saavat asianmukaista ja inhimillistä apua silloin kun sitä tarvitsevat. 

Sisäministeriö on tänään muuttanut aselupien myöntämistä koskevia ohjeitaan. Ensimmäistä aselupaa ei enää myönnetä niin sanottuihin käsiaseisiin eli esimerkiksi pistooleihin ja revolvereihin. Ampumaharrastus näillä aseilla on aloitettava ampumaseurojen valvotussa ohjauksessa, ja hankkimisluvan voi saada vasta vuoden aktiivisen harrastuksen jälkeen.

Käsiaseluvan hakijalta vaaditaan lääkärinlausunto, josta ilmenee, ettei henkilöllä ole sellaista psyykkistä sairautta tai mielenterveydellistä ongelmaa, johon liittyy vaara vahingoittaa itseään tai muita. Ensimmäistä lupaa hakevien haastattelussa on lisäksi oltava paikalla kaksi haastattelijaa. Jos henkilö hakee lupaa ampumaurheilun tai harrastuksen perusteella, hänen on nimettävä harrastamansa laji ja osoitettava harrastavansa tätä lajia.

Lisäksi sisäministeriö on tänään asettanut aselainsäädännön uudistamistyöryhmän, jonka tehtävänä on muun muassa selvittää, voitaisiinko jotkin käsiasetyypit kieltää kokonaan.

Viimeviikkoisen hirmuteon jälkeen tuntuu vähintäänkin hyvältä, että ohjeistusta kiristetään, vaikkei toki voi kuin ihmetellä, miksi näin toimitaan vasta nyt. Minun puolestani käsiaseiden kantolupa voitaisiin kokonaan evätä yksityisiltä henkilöiltä ja ampumarata-aseita voitaisiin vaatia säilytettäväksi ampumaratojen lukituissa tiloissa. Kaupungeissa tämä olisikin yksinkertaista toteuttaa, maakuntien erämailla järjestely olisi kieltämättä haasteellinen.

Toisaalta tuntuu ikävältä alkaa vaatia lakien, valvonnan ja rangaistusten kiristämistä silloin, kun ongelma on tosiasiallisesti aivan muualla: yhteisöllisyyden puutteessamme, mielenterveyspalveluittemme vähyydessä, lasten ja nuorten liiallisessa yksinolossa ja syrjäytymisessä. Selvää onkin, että kaikkeen tähän on jatkossa panostettava paljon nykyistä enemmän, mutta se ei sulje pois sitä tosiasiaa, että maailmassamme tarvitaan paitsi oikeuksia ja vapautta myös rajoituksia ja sääntöjä. Ja paljon enemmän näitä rajoituksia ja jopa nollatoleranssia tarvitaan juuri aselainsäädännössämme kuin esimerkiksi graffitien piirtäjiä tai vaikkapa talonvaltaajia vastaan.

Elokuun lopussa pidetyssä hallituksen budjettiriihessä päätettiin korottaa tupakkaveroa ja siirtää päätös alkoholiveron korotuksesta tammikuulle.

Tupakkaveron korotusta en voi kuin kannattaa, eikä tehdyllä päätöksellä lienekään juuri vastustusta päättäjien keskuudessa. Alkoholin verotus taas on monimutkaisempi kysymys, johon Vihreiden kanta on kuitenkin jokseenkin selkeä: veroa tulee tammikuussa korottaa. Vaikka veronkorotus lisäisi tuontia jonkin verran, vähentää se kuitenkin alkoholinkulutusta kokonaisuudessaan, tai tarkemmin sanoen pienentää alkoholinkulutuksemme kasvua. Ja jos verotuloissa jäätäisiin lisääntyneen tuonnin takia miinukselle, korvautuisi menetys alkoholin ongelmakäytöstä aiheutuvien kustannusten pienenemisellä.

Ex-anoppini pyörittää erästä Tukholman johtavaa päihdeklinikkaa ja näkee asian toisin. Hänen mukaansa viinan tuominen halvemman veron maista on Ruotsissa johtanut siihen, että viinaa on aina autonkontti ja koti täynnä, mistä johtuen sitä juodaan enemmän kuin silloin, kun sitä haetaan kaupasta vain kutakuinkin akuuttiin tarpeeseen tarvittava määrä. Alkoholiongelmaisten määrä onkin Tukholman suuralueella hurjassa kasvussa. Samaan aikaan järjestetään puoli-ilmaisia viinanhakumatkoja esimerkiksi Saksan puolelle Lyypekkiin. Ex-anoppini ei tästä syystä kannatakaan alkoholiveronkorotusta Ruotsissa, jossa asiasta käydään jatkuvasti samanlaista polemiikkia kuin meillä Suomessakin.

Ongelmaa voi lähestyä kuitenkin myös siltä kantilta, kuka kaiken juodun alkoholin kurkkuunsa kulauttaa. Esimerkiksi nuoriso tuskin lähtee tuomaan valtavia määriä viinaa ulkomailta käynnistellessään alkoholin suurkuluttajan uraansa, vaan hakee pussikaljansa ja halvat viinipullonsa lähikaupasta tai lähimmästä Alkosta. Heidän juomisensa määrään alkoholin hinnalla on nähdäkseni todellista merkitystä ja vaikuttamalla heidän tapoihinsa vaikutetaan tosiasiassa eniten tulevaisuuteen.

Siksi alkoholiveron korottaminen tammikuussa on kannatettavaa. Samalla olisi jatkettava pohdintoja siitä, kuinka verotuksella voitaisiin ohjata kansakuntaamme muutenkin terveellisempiin ravitsemustottumuksiin. Kyllä nuoriso syö karkkiakin sitä enemmän mitä edullisempaa se on, ja täsmälleen sama koskee esimerkiksi limsoja. Mitättömämpiinkin asioihin on verotuksella puututtu, miksi ei siis korotettaisi makeis- ja limonadiveroa samalla kertaa? 

Muutama päivä sitten jaoin blogissani sympatiaani hoitajille, joilla on oltava oikeus lakkoilla siinä kuin muillakin. Järkyttyneenä otin kuitenkin vastaan tiedon, jonka mukaan esimerkiksi Lastenklinikan sairaanhoitajista olisi irtisanoutumassa 78 prosenttia ja Lastenlinnasta 56 prosenttia. Lastenklinikka vastaa koko maan vaativimmasta lastenkirurgiasta, kuten sydänleikkauksista, ja ilman lakkoakin siellä on jouduttu tänä vuonna siirtämään parinsadan lapsen leikkauksia ja joitakin lapsia on lähetetty Göteborgiin leikattavaksi teho-osaston työvoimapulan vuoksi. Lisäksi Jorvin lastenosastoilta on irtisanoutumassa noin 40 prosenttia sairaanhoitajista.

Siskoni on kauhuissaan kaksivuotiaan astmaatikkopoikansa takia. Syysflunssien takia vierailut Lastenklinikalla ovat toisinaan välttämättömiä, ja jo viimeksi poika sai lääkettä hoitajan kiireen takia vahingossa kolminkertaisen määrän. Porissa asusteleva ystäväni taas on 36. viikolla raskaana ja kauhuissaan tulevasta synnytyksestään, kun ensimmäinen lapsi syntyi kolmen pisteen vaavina perätilassa ihan miten sattuu, eikä nyt ole mitään tietoa siitä, missä ja miten tuleva synnytys tapahtuu. Myös pääkaupunkiseudulla ollaan lopettamassa synnytykset ainakin Jorvin ja Lohjan sairaaloissa. 

Hyvät hoitajat! Eikö 2800 euron tarjottu kuukausipalkka riittäisi teille sittenkin toistaiseksi? Tiedän, että teette raskasta ja arvokasta työtä ja että vuorotöistä sietääkin maksaa kunnon korvaus, mutta onhan keskipalkassa mukana pelkkää päivätyötäkin tekevät ja kovasti yötöitä tekevät pääsevät palkassaan varmasti kolmen tonnin paremmalle puolelle. Pyytämänne 3100 euron keskimääräinen kuukausipalkka tuntuu hirveältä hinnalta siitä, jos yksikin vaavi tai taapero jää ilman asianmukaista hoitoa työtaistelunne aikana. Jospa sittenkin tulisitte vähän vastaan, ja kuntatyönantajat samoin. Nyt riitely seis ja neuvottelemaan!