Vihreän liikkeen sisällä on jonkin verran mielipide-eroja vesivoiman lisärakentamisen suhteen. Perustelut sekä puolesta että vastaan kuulostavat maallikon korviin järkeviltä. Itse olisin kuitenkin suuren enemmistön rinnalla taipuvainen näkemään enemmän painoa perusteluilla vesivoiman lisärakentamista vastaan. Jo rakennettujen vesistöjen tehokorotuksia, sikäli kuin ne ovat mahdollisia, kannatamme toki luultavasti kaikki.

Hallituksen suunnittelemat alkoholin mainontaan, myyntiin ja käyttöön liittyvät uudet rajoitukset eivät vakuuta eduskuntaa eivätkä minua. Toimenpiteet ovat surkuhupaisaa tai lähinnä surullista näpertelyä, jonka lomassa voidaan samanaikaisesti seurata alkoholinkäytön jatkuvaa kasvua ja siitä seuraavia lukuisia ihmiselämiä pilaavia ja yhteiskunnalle kalliita sairastumisia ja ennenaikaisia kuolemia.

Käväisin junalla Tampereella. Edestakainen matka välillä Tikkurila-Tampere maksoi 48 euroa. Se tuntuu aika kalliilta, suoraan sanoen se tuntuu hirveän kalliilta. (Opiskelijalippua minulla ei tällä hetkellä ole.)

Vertailin Helsinki-Tampere-välin kustannuksia, hiilidioksidipäästöjä, energiankulutusta ja matka-aikoja junalla ja henkilöautolla matkustettaessa. Kulkuneuvoista halvin olisi ollut pieni dieselauto, kallein olisi ollut juna. Vähiten hiilidioksidipäästöjä olisi aiheuttanut juna, eniten suuri bensiiniauto. Vähiten energiaa olisi kuluttanut juna, eniten suuri bensiiniauto. Nopein olisi ollut juna.

Henkilöraideliikenteen hinnat on saatava alas. Tässä ei ole mitään tolkkua. Jos olisin matkustanut junalla perheeni kanssa, olisimme maksaneet moninkertaisen hinnan henkilöautolla matkustamiseen verrattuna. Vaikka polttoainekustannusten oheen olisimme laskeneet muut auton käyttökustannukset, olisimme edelleen jääneet rutkasti tappiolle. Rehellisesti sanoen emme siis olisi matkustaneet junalla esimerkiksi isovanhempien luokse länsirannikolle, vaan olisimme valinneet suuren bensiiniautomme. Joukkoliikenteestä ei tule todellista vaihtoehtoa, ennen kuin hintoja lasketaan.

Virpi Lehtinen julkituo tämän päivän Hesarissa (20.10.) huolensa päiväkotien yhdenmukaistumisesta kilpailutuksen seurauksena. Hänen huolensa on varmasti aiheellinen, mutta itse olen tällä hetkellä ylivoimaisesti eniten huolissani pienten lasten sairastamisesta päiväkodeissa. Minulle on totta puhuen aika lailla samantekevää, kuinka pedagogisesti monipuolista tai tasokasta oppia 3-vuotiaat tai pienemmät päiväkodeissaan saavat. Sen sijaan ei ole lainkaan samantekevää, minkä kokoisissa ryhmissä he päivänsä viettävät, kuinka usein he pääsevät heitä hoitavien aikuisten syliin, kuinka usein nuo aikuiset vaihtuvat, montako päivää vuodessa he ovat antibioottikuurilla ja montako päivää vuodessa heidän vanhempansa hoitavat lapsiaan kotona.

En suosittele tämän kirjoituksen lukemista muille kuin niille kaltaisilleni, joiden perheessä taistellaan joko vaippajätevuoren, pissantuoksuisten kestovaippojen tai vaippaihottumien kanssa, tai ylipäänsä kulutetaan aikaa erilaisten pienen elimistön eritteisiin liittyvien kysymysten parissa.

Minulla on varsin pitkä pinna, mutta tänään tekee taas tiukkaa pitää se ehjänä. Pojalla on jälleen reidet ruvella sen jälkeen, kun olen tunnollisena pukenut hänet muutamana päivänä kestovaippaan. Miten onnistuinkin ostamaan sellaisen kestovaippakokonaisuuden, joka ei kertakaikkiaan sovi kummallekaan lapsellemme? Olen ihan varma, että kestovaippoja on erinomaisia. Varsinkin siitä olen varma, että kestovaippojen käyttäminen ei vaadi sen kummempaa vaivaa kuin moni paljon merkityksettömämpi asia tässä elämässä. Mutta se, että tämä nyt vain ei toimi ja tämän perheen toinen aikuinen on kyllästynyt koko sanaan jo aikoja sitten, ottaa minua taas tänään todella päähän.

Ruoan alv-kysymys pohdituttaa minua edelleen, kuten niin monia muitakin. Vihreiden kanta tuntuu yleisesti olevan hieman nihkeä alvin alennusta kohtaan, ja mieluummin puhutaan lapsilisien, kansaneläkkeiden, työmarkkinatuen ja opintorahan korottamisesta. Jos alvin alennusta verrataan tasaiseen tuloveronalennukseen, alvin alennus vaikuttaa paremmalta tulonjakopolitiikalta. Jos taas alvin alennusta verrataan harkiten kohdennettuihin tulonsiirtoihin, se vaikuttaa kalliilta ja tehottomalta köyhyyspolitiikalta.

Maallikolle kaikki tämä on aika hämärää. Mitkä näistä rinnastuvat toisiinsa? Voimmeko verrata veronalennuksia tulonsiirtoihin? Aivan varmasti minäkin kannata edellä mainittuja tulonsiirtoja ja ymmärrän hyvin, että juuri ne ovat tehokkain keino helpottaa pienituloisten asiaa, mutta jos kuitenkin verrataan keskenään tasaista tuloveronalennusta ja toisaalta ruoan arvonlisäveronalennusta, tuntuu mielestäni edelleen täysin loogiselta asettua alvin alennuksen kannalle.

Myös luomun tilanteesta, siis mahdollisesta luomuelintarvikkeiden alv-alennuksesta, löytää jotensakin ristiriitaisia tietoja. Toisaalta valtiovarainministeriöstä väitetään, ettei jotakin tuoteryhmää saa suosia muiden kustannuksella, toisaalta en ymmärrä, miten valtiovarainministeriö tästä päättää? Eihän alvin periminen kaikkiaankaan ole yhdenmukaista. Luomutuotteiden alvin alentaminen tai vaikkapa poistaminen sopisi ainakin minulle erinomaisesti, ja osaisin kyllä luetella melkein loputtomasti sellaisia tuotteita, joiden haittaverolla voisi tämän alennuksen kompensoida.

Ystävättäreni ei jaksa kierrättää, koska kierrätysastiat sijaitsevat liian kaukana hänen kotoaan. Hohhoijaa, sanon minä, mutta tiedän kyllä, ettei hän ole pulmansa kanssa yksin. Hänen lähin kierrätyspisteensä sijaitsee kahden kilometrin päässä eikä käsitä esimerkiksi metallinkeräystä.

Olisiko mahdotonta järjestää kunnollista keräyspistettä jokaiseen kylään tai kaupunginosaan? Tutkimustenkin mukaan kierrätys koetaan sitä vaivalloisemmaksi, mitä kauempana kierrätysastiat sijaitsevat omasta sekajäteastiasta.

Ruotsissa olen törmännyt valtaviin, aidattuihin kierrätysasemiin, joihin autolla sisään ajaen voi toimittaa suunnilleen kaikki mahdolliset jätteet yhdellä kertaa, maalipurkeista biojätteisiin, ilmaiseksi. Itse kuitenkin näkisin mielekkäämpänä hieman suppeammat mutta silti käyttökelpoiset kierrätyspisteet, joiden luokse voisi tehdä vaikka iltakävelyn. 

Ovatko tonttivuokrat, ylläpitokustannukset ja ilkivalta ylitsepääsemättömänä esteenä toivomalleni hankkeelle?

Jäteastiamme, toisin sanoen ulkoroskiksemme, tyhjennettiin eilen. Meillä syntyy kyllä jätettä enemmän kuin olisi huolellisella suunnittelulla tarpeen, mutta silti 240-litrainen astiamme oli jälleen lähes tyhjillään. Astia tyhjennetään joka toinen viikko, sillä se on yleisesti harvin tyhjennysväli, ellei kiinteistönomistaja toimita YTV:lle selontekoa biojätteen käsittelystä.

Tiedän perheitä, jotka tuskailevat omien roskistensa riittämättömyyden kanssa, kun tyhjennysväli on tuo samainen kaksi viikkoa. Ihmekös tuo, kun monilapsisen perheen lukuisat maito- ja mehutölkitkin kannetaan rutistamattomina jäteastiaan tai kun ruohonleikkurin silppuama ruohokin tulkitaan sekajätteeksi. Nurmikko lannoitetaankin sitten kemiallisesti.

240 litran astian vuokra on 11,44 euroa vuodessa. Astian tyhjennys maksaa 3,10 euroa kerralta, jätteenkäsittely 1,60 euroa kerralta. Nämä yhteensä tekevät 122,20 euroa vuodessa ja koko hoito siis 133,64 euroa vuodessa. Summa on aivan liian pieni, jos halutaan ihmisten vähentävän kaatopaikalle menevää sekajätemääräänsä. Astian vuokra on naurettava. Tyhjennyskerran hinta ei edes naurata. Eikö tuo hinta voisi olla ei vain kaksinkertainen vaan mieluummin kymmenkertainen, jotta ihmiset alkaisivat vihdoin miettiä, mitä kaikkea tunkevat jätepönttöönsä pois silmistään ja mielestään?

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman uskoo, että pienituloisten tilannetta voidaan parantaa tehokkaimmin heille kohdistetuilla veronkevennyksillä tai nostamalla esimerkiksi kansaneläkettä ja lapsilisiä (HS 7.10.). Aivan. Myös Vihreät ajavat vaaliohjelmassaan lapsilisien, elatustukien ja pienimmän vanhempainrahan korotusta. Aivan.

On ehdottomasti oikein tukea perheitä siitä hyvästä, että he ovat hankkineet lapsia, ja varmasti tämä tuki tai kiitos kuuluu kaikille perheille. Varmasti on myös aika korottaa lapsilisää. Sitäkin tärkeämmältä tuntuu kuitenkin elatustuen ja pienimmän vanhempainrahan korotus. Näin autetaan nimenomaan niitä lapsiperheitä, joiden taloudellinen tilanne on kaikkein tukalin.

Itse näkisin lisäksi viisaaksi luopua lapsilisän sidonnaisuudesta toimeentulotukeen. Lapsilisää ei tulisi nähdä toimeentulotukea vähentävänä tulona. Eihän lapsilisä muutenkaan ole tulosidonnainen. Miksi sen sitten pitäisi vaikuttaa toimeentulotukeen?

Miten vielä voisi vaikuttaa siihen, että juuri lapset saisivat osansa korotetuista tuista? Ehkä meidän täytyy vain uskoa ja toivoa perheiden toimivan lastensa parhaaksi.

Ystäväni vanha äiti elää viimeisiä hetkiään helsinkiläisessä sairaalassa. Ystäväni opettaa päivisin äidinkieltä yläasteella toisessa kaupungissa ja kiirehtii työpäiviensä päätteeksi äitiään hyvästelemään. Vielä muutama viikko sitten äiti kykeni asumaan omassa kodissaan. Muutto kotoa pois laukaisi yleiskunnon nopean heikkenemisen, eikä äidin ja tyttären yhteisiä päiviä ole jäljellä enää monta.

Tilanne on kaikille paitsi raastava myös epäinhimillinen. Eikö hoitovapaaoikeutta voisi jo pikimmiten laajentaa koskemaan iäkkäiden omaisten saattohoitoa? Oikeus jäädä osa- tai kokoaikaisesti työstä pois omaisen saattohoidon vuoksi olisi paitsi inhimillinen myös taloudellisesti kestävä uudistus. Tällöin laitoshoidon tarve vähenisi huomattavasti, millä katettaisiin todennäköisesti monin kerroin yhteiskunnan omaisille maksama tuki. Aiheesta kirjoitettiin myös tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (HS 5.10.).

Toinen huomionarvoinen kysymys on se, kuinka vaikeaa ja epäarvokasta on kuoleman kohtaaminen jatkuvan melun keskellä.

Sivistyneen yhteiskunnan tunnistaa siitä, kuinka se kohtelee heikoimpiaan. Sen tunnistaa myös siitä, kuinka se suhtautuu elämän kahteen suureen hetkeen, syntymään ja kuolemaan.