|
Blogi
|
Kirjoittanut Maria Saarivuo
|
|
28.09.2006 |
|
Jatkan vielä hiukan alv-aiheesta saatuani yhteydenoton edellistä kirjoitustani koskien. Yhteydenottaja kyselee, mistä päättelen ruoan arvonlisäveronalennuksen siirtyvän ruoan hintaan kuluttajan hyödyksi eikä väliportaille. Blogini toimivuuden kanssa on vielä hiukan ongelmia, kommentit eivät ilmeisesti näy lukijoille. Toivottavasti tähän saadaan pikaisesti parannus. Valtiontaloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) ja Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen (PTT) laajan tutkimuksen mukaan kuluttajahinnat laskisivat noin 3,4 prosenttia (HS 26.9.). Tähän lukuun on huomioitu yritysten voitot, työvoimakustannukset ja raaka-aineiden hinnat, joihin osa alunperin 4,3 prosentin kuluttajahinnanalennuksesta valuisi. Arkijärjelläkin voisi arvella kilpailun ja tuottavuuden lisääntymisen pitävän hinnat kurissa. |
|
|
Ruoan arvonlisäveron alennuksen kaveriksi epäterveellisen ruoan haittavero |
|
|
|
|
Kirjoittanut Maria Saarivuo
|
|
27.09.2006 |
|
Onpa ilahduttavaa, että ruoan arvonlisäveron alennuksesta keskustellaan myönteisesti lähes joka puolueessa. Silmiini ei ole sattunut kuin Kokoomuksen puheenjohtajan väite siitä, että alennus ei vaikuttaisi ruoan hintaan ja olisi siten hyödytön, mikä sittemmin on todettu virheelliseksi väittämäksi useilla tahoilla. Minua kiinnostaisi tietää, voisiko kotimaisen ruoan kysyntää ja käyttöä ohjata samalla keinolla, toisin sanoen suunnata suurimmat arvonlisäveron alennukset nimenomaan kotimaisiin elintarvikkeisiin. Lisäksi olisin halukas kuulemaan niistä ongelmista, jotka seuraisivat, jos selkeästi epäterveellisille elintarvikkeille asetettaisiin kansanterveyttä ajatellen suurempi vero. Jotenkin tuntuvat sanahelinältä väitteet, joiden mukaan rajanveto epäterveellisen ja neutraalin välillä olisi ylitsepääsemättömän vaikeaa. Aivan varmasti löytyisi sellainen ravitsemustieteilijöiden porukka, joka kykenisi jonkin kaavan tai puhtaan järjen avulla luokittelemaan riittävän rasvaiset, suolaiset, sokeriset, lisäaineiset ynnä muut herkut sellaiseen terveyttä koettelevaan tuoteryhmään, jota voisi hiukan raskaammin verottaa. Hyvän ruoan on oltava edullista. On kohtuutonta ja huolestuttavaa, jos köyhän pitää syödä epäterveellisesti. |
|
Viimeksi päivitetty ( 09.09.2008 )
|
|
|
Epämiellyttävä totuus osa 2 |
|
|
|
|
Kirjoittanut Maria Saarivuo
|
|
21.09.2006 |
|
Listaan tähän vielä Al Goren sekä HS:n Nyt-liitteen (38/06) vinkkejä ilmastonmuutoksen torjumiseksi sen verran kuin muistan, ja joitakin omiani myös: Näin Gore sanoo: 1. Ota selvää, mitä ilmastolle on tapahtumassa. 2. Säästä sähköä ja lämmitysenergiaa. 3. Ajattele ostoksilla hankintasi ympäristövaikutuksia ja valitse ympäristöä säästävämpi vaihtoehto. 4. Istuta puita. 5. Kävele ja pyöräile aina, kun voit. 6. Jos voit, osta hybridiauto. 7. Ole aktiivinen. Tue paikallisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla päättäjiä, jotka ajavat ilmastoystävällisiä muutoksia. 8. Äänestä sellaista ehdokasta, joka lupaa toimia ilmastonmuutoksen torjumisen edistämiseksi. Jos et löydä sopivaa ehdokasta, asetu itse ehdolle. 9. Kerro Goren dokumentista mahdollisimman monelle ja kehota heitä katsomaan dokumentti. |
|
Viimeksi päivitetty ( 22.09.2006 )
|
|
|
Kirjoittanut Maria Saarivuo
|
|
18.09.2006 |
|
En ollut paikalla Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Jyväskylässä, jossa Vihreiden johto HS:n (17.9.) mukaan latasi raskaita syytöksiä poliisille ja Rajamäelle. Minunkin mielestäni on aiheellista selvittää perusteellisesti sekä poliisin että mielenosoittajien toiminta kyseisessä tapahtumassa, ja aivan varmasti on enemmän kuin aiheellista pitää tarkasti huolta sekä mielipiteen- että kokoontumisvapaudesta, mutta kovin suuria syytöksiä en tässä olisi valmis ketään kohtaan kohdistamaan. Jos kerran sama porukka sai aikaan aikamoista hulinointia vain joitakin kuukausia aiemmin pidetyissä "mielenosoituksissaan" (EuroMayDay, taiteiden yö) ja jos nytkin oli ennakkoilmoitusten mukaan tarkoitus aikaansaada "hieman sekasortoa", minulla on kyllä jonkin verran ymmärrystä myös poliisia kohtaan, joka halusi tyrehdyttää mielenilmaisun ennen kuin se oli alkanutkaan, vaikka poliisien lukumäärä ei ehkä ollutkaan aivan kohtuullinen ja tilanteenlukutaito oli ilmeisen heikko. Tutkija, sosiologian dosentti Tommi Hoikkala sanoo samaisessa HS:ssa, että ilmaisunvapauden nimissä kannattaa sietää jonkin verran aineellisia vahinkoja. Hän luultavasti tarkoittaa jotain aivan järkevää, mutta suoraan sanoen olen tässä asiasta eri mieltä, enkä olisi suositellut poliisia odottamaan siihen asti, kunnes jonkun parturi-kampaajan tai kenkäkauppiaan tai vaikkapa investointipankin ikkunat olisivat helisseet sirpaleina kadulle. Olen tyytyväinen, jos Vihreät nyt keskittyvät lapsiperheiden köyhyyttä koskevaan välikysymykseensä 27. syyskuuta. |
|
Viimeksi päivitetty ( 09.09.2008 )
|
|
|
Mene katsomaan Epämiellyttävä totuus -dokumentti! |
|
|
|
|
Kirjoittanut Maria Saarivuo
|
|
18.09.2006 |
|
Kävin tänään elokuvissa katsomassa dokumentin Epämiellyttävä totuus. Kaikesta puhemaratonista huolimatta dokumentti oli mielestäni mahtava ja elokuvakokemus unohtumaton. Jokaisen pitäisi nähdä tämä pätkä, meillä Suomessa, kaikkialla maapallolla ja etenkin Goren kotikunnailla. Sain taas muistutuksen siitä, miksi haluan tehdä politiikkaa ja miksi haluan tehdä sitä juuri Vihreissä. Tämän elokuvaelämyksen jälkeen haluan sitä taas aivan erityisesti. Mene siis katsomaan Epämiellyttävä totuus! Se ei ehkä ole leppoisa iltatuokio mutta taatusti hintansa ja aikansa veroinen. |
|
Viimeksi päivitetty ( 10.08.2007 )
|
|
|
Yksityisautoilua, kierrätystä ja venäläisiä hammaslääkäreitä |
|
|
|
|
Kirjoittanut Maria Saarivuo
|
|
17.09.2006 |
|
Ajelin yksikseni omalla autolla Tapiolaan ja takaisin. Junat ja bussitkin olisivat kuljettaneet. Perheen perustaminen helpottaa joitakin vihreitä valintoja mutta vaikeuttaa toisia. Yhtäkkiä onkin tavattomasti merkitystä sillä, onko äiti reissussa kolme vai viisi tuntia. Kierrätyksestä kannattaa tehdä mukava rutiini, joka toistuu säilytystilojen mukaan kerran viikossa tai vaikkapa kerran kuussa. Mukavaksi se muuttuu, kun siihen liittää jotakin mukavaa. Yksinasuja voi piipahtaa samalla suunnalla asustelevan tutun luona, perheellinen voi viettää rauhaisan hetken koko perheen kera. Meidän perhe kierrättää suunnilleen kerran kuussa tekemällä retken Kannelmäen Prisman pihalle. Siskoni pelkää venäläistä gynekologiaan kuollakseen. Tarinoista päätellen pelkäisin minäkin, vaikka tunnen toki värikästä kieltä suosivan siskoni ja ymmärrän loppuraskauden aikaansaaman mielen järkkymisen pienistäkin yllätyksistä. Joka tapauksessa oli ilahduttavaa kuulla suurenmoisesta venäläisestä hammaslääkäristä, jonka luona mieheni tänään kolottavan hampaansa kanssa vieraili. |
|
Viimeksi päivitetty ( 17.09.2006 )
|
|
|
Kirjoittanut Maria Saarivuo
|
|
13.09.2006 |
|
Miksi homeasiaa ei hoideta kuntoon, ihmetellään uusimmassa Opettaja-lehdessä (36/06, Keskustelua), enkä voi kuin ihmetellä samaa. Vastaus sinänsä on odotettavissa: ei ole rahaa. Sitä ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä hyväksyä. Rahaa löytyy niin moniin turhempiinkin hankkeisiin, että jokainen ymmärtää kysymyksen olevan arvojärjestyksestä. Lasten hento ääni kaikuu kuuroille korville, eikä naisvaltaisten alojen kuoro pysty juuri parempaan. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito, johon koulujen ja päiväkotien perusparannukset tai sulkemiset voidaan erinomaisesti laskea, olisi kuitenkin sellaista pitkäjänteistä ja kaukonäköistä politiikkaa, joka pitkällä tähtäimellä toisi lisää sekä elämänlaatua että säästöjä. Tätä eivät päättäjät tunnu ymmärtävän. |
|
Viimeksi päivitetty ( 09.09.2008 )
|
|
| << Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 Seuraava > Loppuun >>
| | Tulokset 144 - 150 / 150 |
|
|
|
|
Rss-virta |
Tästä blogin rss-virta käyttöön |
|