Kävin joulukuussa ensi kertaa uimassa Kuusijärvellä. Ihana paikka. Järveen pulahdin kolme kertaa ja lisäksi testasin erilaisia saunoja, joista pidin sekä kuumasta että kuumemmasta. Mainittakoon nyt tässä, että sauna (vaikkapa ihan tavallinen sähkösauna, joka omasta kodistakin löytyy) on muutenkin paheeni. Kuusijärvi totta vieköön ansaitsee erityisaseman Vantaan virkistysalueiden joukossa.

Siksi olenkin huolissani sivusilmällä ja -korvalla seurannut kaupungin aikomuksia bussivarikon perustamiseksi Kuusijärven tuntumaan. Myös lähistön asukkaat tuntuvat olevan aikeesta huolissaan. Sain yhteydenoton, jossa tilanteesta huolestunut kirjoittaja toivoi julkista kannanottoani ja asian pitämistä esillä.

Kampanjoin eilen Tikkurilassa yhdessä muiden Vantaan vihreiden eduskuntavaaliehdokkaiden ja aktiivien kanssa. Eräs meistä oli sitä mieltä, että emme ole pitäneet riittävästi meteliä ydinvoimaa vastaan. Lehtikirjoituksia ei ole näkynyt, keskustelutilaisuuksia ei ole järjestetty, harva on nostanut ydinvoiman vastustusta ykkösteemakseen.

Tiedä häntä, onko väitteessä sen kummempaa perää, jotain kai kuitenkin. Lehtikirjoituksia selvästi poliittisista aiheista alkaa olla vaikea saada läpi, keskustelutilaisuuksissa puhutaan mielellään paikallisista aiheista ja henkilökohtaiseksi ykkösteemaksi valitaan jokin persoonallisempi kuin ote puolueen periaateohjelman ytimestä. Ehkä aihe kuitenkin kiinnostaa äänestäjiä enemmän kuin uskommekaan, ja ehkä meidän tulisi todellakin rummuttaa aiheesta vielä nykyistä enemmän.

Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän modernisoiminen on taas työn alla. Vuoden alusta YTV-alueeseen liittyi osa Kirkkonummen ja Keravan yhteyksistä, minkä johdosta koko alueella on nyt kolme vyöhykettä, joista edellä mainitut muodostavat kolmannen. Lipun hinta määräytyy toistaiseksi kutakuinkin sen mukaisesti, monenko kaupungin läpi matkustaja kulkee.

Miten lipun hinnan tulisi sitten määräytyä? Mitä järkeä on siinä, että maksan matkasta kotoani Vapaalasta opiskelukaverin luokse Malminkartanoon enemmän kuin vuosaarelainen lukiokaverini maksaa matkastaan keskustaan? Joku tekee päivittäin työmatkansa Tapiolasta Helsingin keskustaan ja maksaa tästä seutulipun (tai sitten ei, koska ajaakin matkan tai ainakin osan siitä henkilöautolla).

Tasatariffi Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten sisällä olisi YTV:n työryhmän mukaan ekologisin vaihtoehto. Ekologian rinnalla tulee vihreänkin matkustajan huomioida järjestelmän käyttäjäystävällisyys ja tietenkin lipun hinta. Tasatariffi olisi matkustajalle hyvin selkeä ja helposti omaksuttavissa, mutta voidaanko neljän kaupungin poliittisessa päätöksenteossa ikinä päästä yhteisymmärrykseen lipun hinnasta? Ei helsinkiläinen ole suostuvainen korottamaan lipun hintaansa vaikkapa 70 sentillä 2,90 euroon. Toisaalta ei varmasti ole realistista ajatella joukkoliikennettä tuettavan pääkaupunkiseudulla niin paljon, että lipun hinta voisi olla koko alueella vain 2,20 euroa tai ainoastaan muutaman kymmentä senttiä sen yli. 

Kuntien pakkoliitokset tuntuvat minusta vastenmielisiltä, enkä ole varma, olisiko Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhdistyminen milloinkaan mahdollinen ilman pakkoa. Alan kuitenkin itse olla pikkuhiljaa taipuvainen ajattelemaan, että näiden neljän kaupungin yhdistyminen olisi erittäin järkevää. Ylikunnallisten toimintojen kuten juuri liikenteen tai vaikkapa terveydenhuollon järjestäminen olisi paljon tehokkaampaa ja yksinkertaisempaa ilman keinotekoisia rajoja (esimerkiksi länsivantaalainen voisi mennä päivystykseen Jorviin Peijaksen sijasta). Keinotekoisia siksi, että ainakin minä pidän armasta kotikaupunkiani suoranaisena epäkaupunkina, ja täsmälleen sama koskee läntistä naapuriamme. Tällöin myös kunnat ylittävään päätöksentekoon saataisiin suoraan vaaleilla valitut ihmiset. 

En varmaan ole ainoa, josta tuntuu usein siltä, että mitä valtion menoja sitten EU:n tai Euroopan mittakaavassa mitataankin, Suomi kuuluu lähes aina porukan häntäpäähän tai korkeintaan keskikastiin. Toisin sanoen, olipa kyse sitten sosiaali- ja terveysmenoista, koulutus- ja tutkimusmäärärahoista tai vaikkapa panostuksista kulttuuriin tai liikenteeseen, valtiomme tähän tarkoitukseen osoittamat rahat ovat bruttokansantuotteesta prosentuaalisesti mitattuna pienemmät kuin useimmilla muilla EU-mailla. Tästä herää väistämättäkin kysymys: mihin me sitten laitamme rahaa enemmän kuin muut?

Lähes pettämättömältä tuntuneen logiikan täydensi vihdoin EU:n tilastoviraston tieto, jonka mukaan Suomi kuuluu puolustusmenoissa Euroopan kärkipäähän. Haa, vihdoinkin tiedämme, mihin verorahamme oikein pistetään, kun rahaa kuitenkin kerätään säkkikaupalla ja palveluihin siitä tuntuu liikenevän vain roposia. Tilaston mukaan Suomi käytti vuonna 2004 puolustukseen 1,6 prosenttia bruttokansantuotteestaan, mikä nostaa Suomen puolustusmenoissa EU:n kuudennelle sijalle. Brittiläisen IISS-tutkimuslaitoksen mukaan Suomi tosin sijoittuisi vasta 16:nneksi ja käyttäisi puolustukseen 1,4 prosenttia BKT:sta.

Yhtä kaikki, olen sitä mieltä, että puolustusmenomme voisivat seurata EU:n keskitasoa. Hankintoja voitaisiin tehdä yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa tai yksinkertaisesti vähemmän. Ylipäänsä yhteistyötä pohjoismaiden välillä ja EU:n tasolla tulisi lisätä. Valikoiva asevelvollisuus toisi säästöjä varusmiesten koulutuksessa. Olen kyllä hyvin tietoinen maantieteellisestä ja historiallisesta asemastamme, mutta en näkisi kumpaakaan syynä ainakaan sellaiseen puolustusmäärärahojen kasvattamiseen, jota puolustusministerimme syksyllä vaati.

Puolustusministeri antoi kyllä toisenkin vaihtoehdon, tunnetun Nato-option käyttämisen. Minusta tuntuu siltä, että meitä uhkaavat ennemminkin ilmastonmuutoksen aikaansaamat eriasteiset ympäristökatastrofit ja esimerkiksi kansainvälinen terrorismi tai sortuvat valtiot kuin laajamittainen aseellinen hyökkäys maaperällemme. Muistan lukeneeni jostakin, että samaa mieltä kanssani on suuri enemmistö suomalaisista (voin tarvittaessa yrittää etsiä kyseisen tutkimuksen jostakin). Miksi ihmeessä sitten käytämme rahaa moninkertaisesti sotilaalliseen puolustautumiseen kuin varautumiseen luettelemiini muihin uhkiin, joihin Nato ei varmastikaan tarjoa turvaa?

Se on yksinkertaista, kun sen vain tietää: Heinäluoma voittaa, Vanhanen on kakkonen ja Katainen kolmas. Cronbergkin kyllä osaa homman, Soini ei osaa ihan niin hyvin.

Näin sanoi tänään pontevasti meidän 3-vuotias Sofia selaillessaan HS:n tammikuun Kuukausiliitettä. Lehden kannessa kolme ensin mainittua on hiihtämässä, ja kyseessä lienee mikäpäs muu kuin hiihtokilpailu. Tyttäreni arvio kilpailun voittajasta ei selvästikään perustunut kilpailijoiden ylle kiinnitettyyn kilpailunumeroon (nämä nimittäin eivät suinkaan täsmänneet tuloksen kanssa), vaan puhtaaseen järkeen ja vielä puhtaampaan tunteeseen, kuten politiikassa on tapana. Tyttäreni on toki (äitinsä täysin puolueettomasti arvioimana) poikkeuksellisen fiksu lapsi, mutta suoraan sanoen tästä voisi ehkä kuitenkin päätellä sen, että vaalitulosveikkauksissa asiaa niin kovin hyvin tuntematonkin voi pärjätä aivan kelvollisesti - tai sitten hänen arvionsa menee päin metsää niin kuin monen muunkin.

Kouluverkon supistamisesta supistaan monilla paikkakunnilla. Helsingin Sanomista olemme saaneet lukea lähinnä pääkaupunkimme koulujen laukkautuksista ja oppilaiden vanhempien kiukusta. Myös meillä Vantaalla on koettu samaa, joskin tällä hetkellä eletään suvantovaihetta uusien päätösten suhteen, ja pahin kiukku edellisten johdosta lienee ohi. Luultavasti aihe nousee kuitenkin myös meillä jälleen ajankohtaiseksi muutaman vuoden sisällä.

Saddam Hussein teloitettiin eilen Irakissa hirttämällä. Tyrannin poistumisesta maan päältä en ole lainkaan pahoillani, poistumistavasta kylläkin.

Kävin likimain viime tingassa Helsingin taidemuseon Tennispalatsin Athos-näyttelyssä. Voi, miten se kannattikaan, ja kyllä sen arvasinkin. Näyttely on kertakaikkisen ainutlaatuinen ja hyvin kattava. Vastaavaa ei ole nähty missään maailmassa. Aihe kiinnostaa minua paitsi yleismaailmallisen merkityksensä vuoksi (Athos kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin) myös henkilökohtaisesta sympatiasta näitä hengen kosketusta janoavia erakoita kohtaan.

Sain yhteydenoton eräältä kukkakauppiaalta, joka toivoi Vihreiden ajavan kukkien myyntiä luvanvaraiseksi. Kukkakaupoissa ei saa myydä esimerkiksi paperipäällysteisiä karkkeja ilman elintarvikelupaa, mutta kukkia taas myydään tänä päivänä lähes kaikkialla ehkäpä Alkoa lukuunottamatta.

Meidän perheen käyttämässä marketissa kukat ovat myynnissä aivan hedelmien ja vihannesten vieressä. Lähikaupassa kukat myydään erillisessä pisteessä. Jos ajatellaan, että kukista irtoaa haitallista pölyä elintarvikkeille ja ettei mitään elintarvikkeita siksi voida sallia myytävän kukkakaupassa, ei markettimme käytäntö vaikuta yhtään sen hygieniaystävällisemmältä. 

Kukkakauppiaan mukaan moni kauppias haluaisi viedä kukkakauppansa toimia ja tarjontaa ympäristöystävällisempään suuntaan. Kukkakaupat ostaisivat ja myisivät laadukasta kotimaista kukkaa. Tällöin kukkien hinta olisi kuitenkin korkeampi kuin marketeissa, joissa kukkien laadusta tai kotimaisuudesta ei perinteisesti ole oltu kovin tarkkoja. Tuntiessamme monen ihmisen perusluonteen, laiskuuden ja saituuden, voimme arvata, mistä enemmistö kukan tarvitsijoista kukkansa hakisi.

On varmasti totta, että kukkakaupat ovat kuoleva luonnonvara ilmankin, että ne keskittyvät nykyistä enemmän ekologiseen toimintaan ja tarjontaan samalla, kun kukkien myynti sallitaan missä vain. Voisiko ratkaisu tähän olla kukkien myynnin luvanvaraisuus ja samalla siirtyminen kohti laadukkaampaa ja kotimaisempaa tarjontaa? Ainakin itse näkisin tässä pelkästään hyviä puolia.

... olen aikaisempina vuosina kirjoittanut joulun alla Korvatunturin pukille, mutta jo jonkin aikaa minusta on tuntunut siltä, ettei pukki olekaan kovin kiinnostunut toiveistani. Olen muun muassa pyytänyt hieman vähemmän krääsää lapsilleni, mutta kaikkina heidän pienen elämänsä jouluina he ovat kuitenkin saaneet enemmän kuin tarpeeksi tavaraa, muutakin kuin noita aina yhtä arvokkaita Taivaan tavaroita, joita Joulupuu on rakennettu -laulussa luetellaan.

Myös sinuun olen toki turvautunut näinä vuosina. Kuten hyvin tiedät, olet joulupukin ohella ainoa suuren luokan tähti, jota olen vuosikausia todella fanittanut. Niin, myönnettäköön, että siitä on jo kovastikin aikaa, mutta luettuani vasta ilmestyneestä U2-yhtyeesi omaelämäkerrasta tunnistin edelleen suuren sympatian sinua ja väkeäsi kohtaan sydänalassani. Arvostan sitä, ettet ole antanut kyynisyyden kadottaa suuria unelmiasi. Arvostan sitä, etteivät unelmasi ole jääneet yksinomaa sanoiksi suurenmoisille lauluillesi, vaan olet antanut niille elämän esimerkiksi ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun vauhdittamisessa tai Afrikan auttamisessa ulkomaisen velan, korruption ja aidsin keskellä.

Siksi minusta on alkanut pikkuhiljaa tuntua siltä, että kirjoitan tästedes joulunajan toivelistani joulupukin sijasta sinulle. Tänä vuonna olen jo hieman myöhässä, joten tiivistän toiveen yhteen: Rakas Bono, teethän voitavasti, jotta ihmiskuntamme lakkaisi rinnastamasta kyynisyyttä viisauteen ja toiveikkuutta naiiviuteen. Parempaa uutta vuotta sinulle!