Kauppojen aukiolo on puhuttanut joulun alla, kun aattopäivä osui sopivasti sunnuntaille. Tarkkasilmäinen lukija lienee jo huomannut, että pääasiallinen informaationlähteeni on Helsingin Sanomat. Lehti ennättikin jo aatonaattona listaamaan puolueiden kantoja kyseiseen teemaan. Varmaan meitä kansanedustajakandidaatteja tullaan tästä tenttaamaan vielä tarkemminkin.

Huomaan usein olevani monessa asiassa aika liberaali siihen asti, kunnes joku, jota asia hyvin henkilökohtaisesti koskettaa, pakottaa minut kuuntelemaan näkökantojaan ja tarkistamaan mielipidettäni. Näin on käynyt esimerkiksi alkoholipolitiikkani kohdalla. Kauppojen aukiolon suhteen saattaa vielä hyvinkin käydä samoin, mutta tällä hetkellä olisin valmis kannattamaan kauppojen vapaata aukioloa ympäri vuoden ja myös sunnuntaisin. Joulunpyhien kaltaisten juhlapäivien suhteen en olisi kovin ehdoton, luultavasti muutama viisas argumentti voisi saada minut kallistumaan puoleen tai toiseen. 

Lepopäivän pyhittäminen on kansakuntamme enemmistölle itsestä kiinni, eikä moni ammattikunta ole aikoihin voinut omistaa jokaista sunnuntaitaan perheelleen, ystävilleen tai rauhalliselle yksinololle. Toisaalta esimerkiksi moni opiskelija tai perheetön olisi varmasti ihan mielellään töissä juhlapyhinäkin. Työskentelin itse ennen muinoin R-kioskilla myyjänä, ja tarjouduin tuolloin perheettömänä päivystämään mieluusti juhannuspyhien yli, ansaitulla korvauksella tietenkin.

Lähikauppojen tulevaisuudesta olen kylläkin monen muun rinnalla huolissani. Luulen kuitenkin, että huolehtimalla tiiviistä kaupunkirakentamisesta ja palveluiden toimivuudesta kullakin alueella, myös lähikauppojen toimintaedellytykset pystyttäisiin turvaamaan. Moni yksinasuja tai autoton hoitaa varmasti sekä nyt että mahdollisessa kauppojen vapaamman aukiolon tulevaisuudessa ostoksensa lähikaupassa. Useat perheelliset taas toimivat varmasti samoin kuten minäkin: viikon isot ruokaostokset marketissa ja täydennykset pitkin viikkoa lähikaupassa. Miksi tämä muuttuisi, vaikka kauppojen aukiolo vapautettaisiinkin? Kannatetaan.

Kävin lasteni kanssa Helsingin Annantalolla nukketeatteri Sampon jouluisessa esityksessä Joulu tulla jollottaa. Miten herttaista, puhdasta, pelkistettyä, hellää, hauskaa ja ammattitaitoista! Tällaisia elämyksiä lapsemme ja me aikuisetkin tarvitsemme, tästä jos jostain syntyy oikea joulumieli, toiselle harras, toiselle maallinen, mutta sittenkin niin lämmin ja suloinen. 3-vuotias tapitti haltioissaan 45-minuuttisen esityksen alusta loppuun, 1-vuotias pääsi tarvittaessa pyrähtelemään penkkien väleihin ja kiipeilemään niille.  

Kyllä he tänä aamuna nauliutuivat koti-TV:nkin ääreen lasten aamuohjelmia katsomaan, kun Mikki Hiiri ystävineen kohkasi taas sellaisella vauhdilla, että äiti olisi mieluiten sulkenut koko toosan, ellei olisi sittenkin halunnut juoda kahvikuppostaan ja lukea päivän Hesaria hetkeä rauhassa. Sama ilmiö toistuu perheemme ruokailuissa. Lapset rakastavat hartaudella taputtelemiani ja paistamiani linssipihvejä, mutta ahmivat vähintään yhtä suurella antaumuksella kaupan valmiita tortellineja ja pastakastiketta.

Valinta onkin meidän vanhempien. Lapset sopeutuvat, tottuvat, oppivat. Oppivat pitämään, oppivat inhoamaan, oppivat arvostamaan, oppivat välttämään. Mikä vastuu ja mikä ihana tehtävä onkaan annettu meille vanhemmille, jotka voimme avata lapsillemme juuri sellaisen maailman, jossa arvelemme heidän olevan hyvä kasvaa ja elää. Mikä vastuu ja mikä tärkeä tehtävä.  

En syö lihaa, ja hyvä niin. Lapseni kuitenkin syövät, ja siksikään en voi suhtautua olankohautuksella HK Ruokatalon syytteeseen eläinsuojelurikoksesta, jossa yhtiön siipikarjateollisuuden johtajan, alkutuotantopäällikön ja logistiikkapäällikön väitetään kohdelleen teurastettavaksi tulleita kalkkunakukkoja eläinsuojelusäännösten vastaisesti.

Kaivelin vanhoja lehtileikkeitä ja löysin HS:n kulttuurisivun artikkelin marraskuun puolivälistä. Siinä kirjoitettiin musiikkioppilaitosten rahoituksesta ja arvomaailmasta.

Tänä vuonna musiikkioppilaitosten opetustuntikohtaista valtionapua maksetaan reilut 53 miljoonaa euroa. Ensi vuoden talousarviossa lisäystä on vain 4000 tunnin verran, kun tarve Musiikkioppilaitosten liiton toiminnanjohtajan Juha Klemettisen mukaan olisi 140 000 tuntia. Sekä Klemettinen että opetusministeriön ylitarkastaja Tiina Kavilo ovat yhtä mieltä siitä, että lukukausimaksujen korkeuden vuoksi musiikkiharrastus musiikkiopistossa ei ole ainakaan pääkaupunkiseudulla enää kaikkien lasten saatavilla.

Tuttavani tytär opiskelee laulua Vantaan musiikkiopistossa. Kustannukset ovat lähes 300 euroa lukukaudelta. Se on aikamoinen summa perinteisesti edullisena pidetyssä musiikkiopistossa. Avoimella puolella opetus maksaa vielä enemmän. Läheskään kaikki eivät varsinaiselle puolelle kuitenkaan pääse tai mahdu.

Patotien opetuspisteessä Louhelassa on hiljattain poistettu säästösyistä käytöstä kerroksen toinen pää. Eikö sille todellakaan ollut tarvetta vai pakottaako rahapula epätoivoiselta kuulostaviin temppuihin? Kaupungin perimät vuokrat lienevät suuri osa opiston menoista opettajien palkkojen ohella.

Helsingin puolella on ollut syksyn aikana aikamoista hässäkkää taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten tukemisen suhteen. Jotain mätää on samoissa asioissa Vantaallakin. Millaisilla summilla tätä elintärkeää kulttuurityötä tekevää laitosta ja vastaavia mahdetaan oikein tukea? Voidaanko vuokria määrättäessä ottaa huomioon laitoksen erityisluonne? Saavatko toiminnan järjestäjät riittävästi tukea taloudelliselle suunnittelulleen?

Pidin maanantaina 4.12. Hämeenkylän kirkossa ystävieni kanssa koko perheen joulukonsertin, jonka nimesimme erään kirjoittamani joululaulun nimen mukaisesti Lumiseksi poluksi. Konsertin järjestelyt ja ohjelmiston harjoitteleminen veivät aikaa ja energiaa sen verran, että blogin kirjoittaminen on jäänyt vähälle. Ehkä tästä eteenpäin ehdin ja jaksan taas kirjoittaa säännöllisemmin. Kunpa saisin koko nettisivustonikin pikapuolin auki.

Pääkaupunkiseudulta pendelöi paljon väkeä töihin kehyskuntiin, otsikoi Helsingin Sanomat maanantaina 13.11.06. Työntekijävirrat kulkevat nykyisin siis paitsi ”maalta kaupunkiin” myös päinvastoin eli kaupungista naapurikaupunkeihin. Tämä vuosituhannen alusta asti voimistunut kaksisuuntainen pendelöinti saattaa pahimmillaan merkitä sitä, että pääväylät ruuhkautuvat aamuisin ja iltapäivisin molempiin suuntiin ajettaessa.

Tukholman ruuhkamaksukokeilu oli siis huikea menestys ja ylitti kaikkien odotukset. Vaikka vastustus oli suurinta naapurikunnissa, myös siellä tyytyväisiä oli paljon ja heidän määränsä lisääntyi kokeilun aikana. Samaan olisi ryhdyttävä pikimmiten myös omalla pääkaupunkiseudullamme. Tieliikenteen on arveltu lisääntyvän nopeasti paitsi pääväylillämme myös ja ehkä etenkin poikittaisväylillämme. Pelkään vain, että tässä asiassa jahkaillaan taas turhan kauan ja herätään huomaamaan poikittaisliikenteen huomattavat ongelmat liian myöhään. Vuosaaren satama lisännee liikennettä kehäteillämme jo parin vuoden sisällä. Miksi pitää toimia aina vasta sitten, kun etukäteen hyvin tiedostettu ongelma on jo käsillä?

Ruuhkamaksut kulkevat käsi kädessä joukkoliikenteen kehittämisen kanssa. Vihreät esittävät keväällä hyväksytyssä liikennepoliittisessa ohjelmassaan satelliittipaikannukseen perustuvia ruuhkamaksuja. Löydät ohjelman ja sen lyhennelmän osoitteesta http://www.vihreat.fi/fi/node/326.  

No niin, ehkä minun olisi syytä jättää tämä ilmoitus jollekin toiselle areenalle, mutta ilmoitettakoon myös tällä sivulla, että meidän Jolle käyttää toistaiseksi kertakäyttövaippoja ja että meidän sinänsä erinomainen kestovaippapakettimme 10-14-kiloiselle taaperolle on edullisesti kaupan. Peppu lehahti parissa tunnissa kirkuvan punaiseksi, ja pikkuinen pillitti sitä istuessaan vielä seuraavana aamuna ja pesujen yhteydessä monta päivää, vaikka toki ryhdyimme asianmukaiseen hoitoon pikimmiten. Atoopikko mikä atoopikko, harmillista kyllä. Eikä kaveri toistaiseksi saa pisaraakaan pottaan, vaikka vanhemmat hankkisivat pellen paikalle, joten aika monta vaippapakettia saa tämä perhe vielä marketista noutaa ja sekajätteeseen työntää.

Muuten todettakoon vielä, että suosittelen jokaiselle perheelle kestovaippojen kokeilemista. Se ei yleisesti tunnu olevan lainkaan näin työlästä kuin meillä.

1-vuotiaallamme on elämänsä ensimmäinen korvatulehdus. Pikkumies on kärsinyt aika harmittoman oloisesta nuhasta viimeisen kuukauden, mutta vasta oikean korvan rapsuttelu paljasti vanhemmille, että vierailu lääkärin luona saattaisi olla tarpeellinen. Toden totta, jotkut lapset näköjään syövät ja nukkuvat hyvin siitäkin huolimatta, että korvat ovat tulehtuneet, kun taas jotkut lapset pitävät hirveää meteliä päivin öin paljon pienemmästäkin.

Annoimme lapselle ensin kauramaitoa tavallisen maidon sijasta, ja sain ystävältä ohjeen sipulihauteen laittamisesta korvan päälle. (Pilko sipuli ja sujauta palat esimerkiksi sideharsoon. Pidä myttyä kipeän korvan päällä sopivaksi katsomasi aika vaikkapa kypärämyssyn alla. Tällä konstilla kerrotaan hoidetun monet korvasäryt.) Tällä kertaa antibioottikuuri näytti kuitenkin aiheelliselta. Minä olen muutenkin aika laiskanpuoleinen väsäilemään kaikenmoisia hauteita.

Ystävättäreni yksivuotias päätyi seuraavana päivänä lääkärille täsmälleen samasta syystä. Lapsukaisen molemmat korvat olivat tulehtuneet, eikä tämä ollut ensimmäinen, joskaan ei myöskään kymmenes, kerta. Lääkäri antoi antibioottikuurin ja suositteli influenssarokotteen ottamista. Kansanterveyslaitoksen työryhmä on esittänyt, että rokote tulisi suositukseksi kaikille lapsille muutaman vuoden kuluessa muun muassa pandemioiden varalta, jolloin lapsen vastustuskyvyn on tärkeää olla kunnossa. Ystävätär sitten kuuliaisesti myöntyi ottamaan influenssarokotteen paitsi yksi- myös kolmevuotiaalleen.

Vantaalla on erityisoppilaita prosentuaalisesti huomattavasti enemmän kuin muissa suurissa kaupungeissamme. Moni opettaja tai lastentarhanopettaja on hätää kärsimässä, kun keinot ovat loppua kesken vaikeasti oireilevien lasten kanssa. Erityispedagogiikan opintoja sisältyy niukasti kummankin alan peruskoulutukseen. Myös maahanmuuttajaoppilaita tulee jatkuvasti lisää.

Monet näistä opetusalan ammattilaisista hankkisivat varmasti mielellään lisää koulutusta erityisoppilaiden tai erityistä tukea vaativien lasten kanssa työskentelystä. Kaupunki ei kuitenkaan ole halukas kustantamaan lisäopintoja, jotka eivät johtaisi uuteen tutkintoon. Jos opettaja haluaa ottaa esimerkiksi viikon kurssin aiheesta, tulee hänen ottaa palkatonta virkavapaata kurssinsa ajaksi ja kustantaa se itse. Tällä toiminnalla kaupunki aiheuttaa vahinkoa sekä lapsille että heidän kanssaan työskenteleville aikuisille.

Ennaltaehkäisevä työ on kaikkein tärkeintä monella yhteiskunnan saralla. Ongelmia ei aina tarvitse ratkaista, ne voi myös ehkäistä. Voisiko esimerkiksi opetusalan usein oudostikin jaettuja tulospalkkiorahoja ohjata mieluummin sellaisille työntekijöille, jotka haluavat parantaa omaa ammattitaitoaan?