4. Elävä kaupunkikulttuuri antaa iloa ja terveyttä PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Maria Saarivuo   
31.12.2006

- Kunnallisen terveydenhuollon tulee taata kaikille riittävät terveyspalvelut. Terveydenhoitohenkilöstön riittävyys taataan parhaiten henkilöstön työolosuhteista, vaikutusmahdollisuuksista ja palkkauksesta huolehtimalla.

- Monipuoliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut ovat parasta ennaltaehkäisevää mielen ja ruumiin terveydenhoitoa. Kaupungissa tarvitaan sekä korkean että matalan profiilin kulttuuria.

- Silkin ja Orvokkitien kulttuurikeskukset on toteutettava ja niille on varattava riittävät taloudelliset resurssit. Musiikkiopistojen ja kuvataidekoulujen maksut ovat saavuttaneet kattonsa. Kirjastomäärärahoja tulee kasvattaa muiden suurten kuntien tasolle. Vapaille teatteriryhmille ja bändeille tulee järjestää riittävästi edullisia ja tarpeenmukaisia harjoitus- ja esiintymistiloja.

- Ränstyneilläkin alueilla on arvonsa urbaanissa ympäristössä kuntalaisten omaehtoisen toiminnan ja pienyrittäjyyden tukemisessa.

 


 

Viimeksi päivitetty ( 07.09.2008 )
 
< Edellinen   Seuraava >