Länsi-Vantaan vihreiden puheenjohtaja, kaupunginhallituksen varajäsen

Suomen puolustusmenot EU:n keskikastiin! PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Maria Saarivuo   
13.01.2007

En varmaan ole ainoa, josta tuntuu usein siltä, että mitä valtion menoja sitten EU:n tai Euroopan mittakaavassa mitataankin, Suomi kuuluu lähes aina porukan häntäpäähän tai korkeintaan keskikastiin. Toisin sanoen, olipa kyse sitten sosiaali- ja terveysmenoista, koulutus- ja tutkimusmäärärahoista tai vaikkapa panostuksista kulttuuriin tai liikenteeseen, valtiomme tähän tarkoitukseen osoittamat rahat ovat bruttokansantuotteesta prosentuaalisesti mitattuna pienemmät kuin useimmilla muilla EU-mailla. Tästä herää väistämättäkin kysymys: mihin me sitten laitamme rahaa enemmän kuin muut?

Lähes pettämättömältä tuntuneen logiikan täydensi vihdoin EU:n tilastoviraston tieto, jonka mukaan Suomi kuuluu puolustusmenoissa Euroopan kärkipäähän. Haa, vihdoinkin tiedämme, mihin verorahamme oikein pistetään, kun rahaa kuitenkin kerätään säkkikaupalla ja palveluihin siitä tuntuu liikenevän vain roposia. Tilaston mukaan Suomi käytti vuonna 2004 puolustukseen 1,6 prosenttia bruttokansantuotteestaan, mikä nostaa Suomen puolustusmenoissa EU:n kuudennelle sijalle. Brittiläisen IISS-tutkimuslaitoksen mukaan Suomi tosin sijoittuisi vasta 16:nneksi ja käyttäisi puolustukseen 1,4 prosenttia BKT:sta.

Yhtä kaikki, olen sitä mieltä, että puolustusmenomme voisivat seurata EU:n keskitasoa. Hankintoja voitaisiin tehdä yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa tai yksinkertaisesti vähemmän. Ylipäänsä yhteistyötä pohjoismaiden välillä ja EU:n tasolla tulisi lisätä. Valikoiva asevelvollisuus toisi säästöjä varusmiesten koulutuksessa. Olen kyllä hyvin tietoinen maantieteellisestä ja historiallisesta asemastamme, mutta en näkisi kumpaakaan syynä ainakaan sellaiseen puolustusmäärärahojen kasvattamiseen, jota puolustusministerimme syksyllä vaati.

Puolustusministeri antoi kyllä toisenkin vaihtoehdon, tunnetun Nato-option käyttämisen. Minusta tuntuu siltä, että meitä uhkaavat ennemminkin ilmastonmuutoksen aikaansaamat eriasteiset ympäristökatastrofit ja esimerkiksi kansainvälinen terrorismi tai sortuvat valtiot kuin laajamittainen aseellinen hyökkäys maaperällemme. Muistan lukeneeni jostakin, että samaa mieltä kanssani on suuri enemmistö suomalaisista (voin tarvittaessa yrittää etsiä kyseisen tutkimuksen jostakin). Miksi ihmeessä sitten käytämme rahaa moninkertaisesti sotilaalliseen puolustautumiseen kuin varautumiseen luettelemiini muihin uhkiin, joihin Nato ei varmastikaan tarjoa turvaa?

 

Quote
No. 1 :
Miksi puolustusmenoja pitäisi kasvattaa? Onko ainut syy siinä, että "muutkin maat tekevät niin"? Mihin sotilaalliseen uhkaan pitää varautua? Tuntuu oudolta kun vielä lopussa toteat, että uhat tulevat muualta kuin idästä. Puolustusmenoja pitäisi leikata radikaalisti!
85.131.75.20
Kirjoittanut: ihmettelijä • 2007-02-08 23:08:07
Quote
No. 2 :
Kiitos ihmettelijälle palautteesta. Olen nimenomaan sitä mieltä, että puolustusmenoja ei tulisi kasvattaa, vaan niitä tulisi leikata siten, että ne vastaavat eurooppalaista keskitasoa. Säästyneet summat voitaisiin kohdentaa esimerkiksi mainitsemiini muihin uhkiin varautumiseen. Tätä mahdollisuutta en kuitenkaan pidä toistaiseksi aivan realistisena ja siksi totesin, ettei puolustusmäärärahoja ole mitään syytä kasvattaa ainakaan ministerimme vaatimalla tavalla.
Quote
No. 3 :
En voi muuta kuin ihmetellä mikä idea tässäkin on?
Suomen puolustusvoimat eivät voi nykytilassakaan torjua vihollista ja nyt näitäkin vähiä rahoja pitää leikata, miksei samantien lakkauteta koko laitosta, saataisiin samalla sossupummeille lisää tukia. Suomessahan terrorismiin ollaan varauduttu jo vuosia, terrorismin vastaisten osastojen varustus ja koulutus ovat jo suomalaisella mittapuulla huipputasoa, koska valtiolla ei ole varaa pitää joukkoja täysipäiväisesti vain erikoistehtävissä ei maailmanluokan tasoa vaadita, mutta tämänhetkinen taso ryhmä karhulla, rajavartioston ja puolustusvoimien valmiusyksiköillä on täysin riittävä. Sortuvia valtiota ja ilmastonmuutosta vastaan ei voida käytännössä enää varautua tehokkaasti, eikä ilmastonmuutosta estää, meidän päästömme ovat niin minimaalisia kiinaan, intiaan, yhdysvaltoihin yms. verrattuna. Ja nyt on jo aivan liian myöhäistä tehdä niillekkään mitään.

Sitten NATO kysymys, georgian kriisi varmaan näytti jo miten pienelle liittoutumattomalle maalle voi käydä, suomi on aivan samassa asemassa kuin georgia. Venäjä voi jonkun ilmavan tekosyyn avulla laittaa joukkonsa suomeen, eikä nykyisillä budjeteilla ja varustuksella heitä pysäytetä. Eikä kukaan välitä, EU sanoo vaan "soo soo", mutta on kykenemätön tekemään mitään. Ruotsi ei pysty reagoimaan, koska ruotsin puolustusvoimat ovat käytännössä rauhanturvaamisvoimat, eivätkä käytännössä pysty pysäyttämään venäjää, joten he pysyvät kriisin ulkopuolella. Norja taas, no NATO ei halua sotaan jonkun merkityksettömän ei jäsenmaan takia, joten norjakin pysyy ulkona. Me ollaan siis yksin jos ja kun se venäjä tulee sieltä, NATOon ja äkkiä!
88.115.66.123
Kirjoittanut: mitä hittoa • 2008-08-25 21:06:28
Quote
No. 4 :
Kiitos kommentista. Aika paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa sitten alkuperäisen blogini puolitoista vuotta sitten, ja viimeksi Georgian tapahtumat ovat saaneet monet suomalaiset kansalaiset ja päättäjät tarkistamaan mielipiteitään myös puolustuspoliittisen tilanteemme suhteen.
Itse ajattelen edelleen jonkin verran kommentoijaa optimistisemmin, että myös muita uhkia kuin sotaa kohtaan voimme edelleen kehittää kriisivalmiuttamme. Määrärahojen suhteen lisääminen ei ole ainoa vaihtoehto, vaan yhteistyötä ja priorisointia tulee harjoittaa ja turhasta luopua.
Toisaalta suhtautumiseni Natoon on muuttunut puolessatoista vuodessa myönteisemmäksi ja on jatkossa riippuvainen siitä, millaiseksi Nato muotoutuu ja millaiseksi maailmanpoliittinen tilanne kehittyy. Tällä hetkellähän tilanne on kaikenkaikkiaan hyvin avoin ja jo lähitulevaisuuskin saattaa tuoda tullessaan yhtä ja toista. Tärkeää on olla jumittautumatta historiallisiin faktoihin, mutta pitää ne jatkuvasti mielessä samalla, kun nykyhetkeä arvioidaan kriittisesti ja mahdollisimman realistisesti.
Quote
No. 5 :
hehheee...noin ne vaan vannoutuneella pasifistillakin takki kääntyy!
Ensin ollaan torjumassa NATO ja lisärahat puolustusvoimille, mutta kun hieman tapahtuu maailmalla ja huomataan, että tässähän voi meillekkin olla uhkaan, niin johan se takki käännetään ja otetaan nurja puoli esiin ;)
193.167.107.251
Kirjoittanut: Jakke • 2008-08-27 21:40:56
Quote
No. 6 :
Kiitos, Jakke, kommentista! Olet ihan oikeassa, että minullakin on kyky kääntää takkini. Mutta ennen kaikkea, eikö niin tule ollakin? Ei ole mitään järkeä linnoittautua teini-ikäisenä omaksuttujen elämäntotuuksien taakse ja pitää niistä kiinni samalla sulkien silmänsä kaikelta siltä, mitä maailmassa joka päivä tapahtuu yhä voimistuvalla nopeudella.
Natosta olen kirjoittanut viimeksi heinäkuussa, ennen kuin Georgian tilanne nousi mitenkään akuutiksi (http://www.maria2007.net/content/view/231/68/). Puolustusmäärärahoja en ole toistaiseksi halukas korottamaan, uskon järjenkäytöllä ja ajantasaistamisella voitavan tehdä riittävästi. Väkivaltaan konfliktien ratkaisukeinona en edelleenkään usko.
Kirjoita ytimekkäästi ja aiheeseen liittyen ja muista että tekstisi näkyy kaikille.
Nimi : Sähköpostiosoite :
WWW-sivu :
Kommentit :
J! Reactions Commenting Software
General Site License
Copyright © 2006 S. A. DeCaro
Viimeksi päivitetty ( 09.09.2008 )
 
< Edellinen   Seuraava >