|
Kävin joulukuussa ensi kertaa uimassa Kuusijärvellä. Ihana paikka. Järveen pulahdin kolme kertaa ja lisäksi testasin erilaisia saunoja, joista pidin sekä kuumasta että kuumemmasta. Mainittakoon nyt tässä, että sauna (vaikkapa ihan tavallinen sähkösauna, joka omasta kodistakin löytyy) on muutenkin paheeni. Kuusijärvi totta vieköön ansaitsee erityisaseman Vantaan virkistysalueiden joukossa. Siksi olenkin huolissani sivusilmällä ja -korvalla seurannut kaupungin aikomuksia bussivarikon perustamiseksi Kuusijärven tuntumaan. Myös lähistön asukkaat tuntuvat olevan aikeesta huolissaan. Sain yhteydenoton, jossa tilanteesta huolestunut kirjoittaja toivoi julkista kannanottoani ja asian pitämistä esillä.
Vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja bussivarikolle on tutkittu toistakymmentä, ja työ on edelleen kesken. Kuusijärven kohdalla on kuitenkin tultu siihen johtopäätökseen, ettei varikosta tai lähistölle lisäksi suunnitellusta lumenkaatopaikasta olisi merkittäviä haittoja Kuusijärven luonnolle tai ympäristölle. Koivukylän suunnan kevyen liikenteen väylään sillä ei olisi vaikutusta, eikä ilmeisesti muihinkaan jalankulku- tai pyöräteihin. Varikon etäisyys Kuusijärvestä olisi ilmeisesti puolen kilometrin luokkaa. Kuusijärven sijaintia voidaan pitää verraten keskeisenä ja kuitenkin sopivasti syrjäisenä bussien ajoreittejä ajatellen. Pintavesiongelmakin on ymmärtääkseni ratkaistavissa. Julkinen kannanottoni kuitenkin viipyy, sillä en ole aivan vakuuttunut esimerkiksi siitä, että tuo puoli kilometriä olisi riittävä etäisyys suojaamaan Kuusijärveä saasteilta ja melulta. Alan pelottavalla tavalla ymmärtää poliitikkoja, joista ei saa selkeitä kantoja esiin kaivelemallakaan. Monet asiat vain eivät ole niin mustavalkoisia kuin ensikädeltä luulisi, ja lopultakin päätös on usein tehtävä enemmän tunteen kuin järjen perusteella. Onko niin, että omaa päätöstä tukemaan haetaan sitten ne perustelut, jotka tuntuvat sopivimmilta? Tätäkö politiikka sitten oikein on? Olkoon oikeudenmukaisuus kuitenkin sellainen hyve, jota pyrin kaikessa pohdiskelussani ja päätöksenteossani seuraamaan. Siksi jäänkin Kuusijärven bussivarikon suhteen vielä odottelemaan kaupungin seuraavia askeleita.
Trackback(0)
|