|
Vantaan Sanomat (11.2.) kertoo, että Vantaan päiväkodeissa on kokopäivähoidossa jo yli tuhat lasta, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat kotona. Määrä on kasvanut parissa vuodessa, vaikka kaupunki on perustanut kerhoja ja muita osapäivähoidon muotoja houkutellakseen kokopäiväpaikoilla olevia lapsia kevyempiin hoitomuotoihin. Sosiaali- ja terveyslautakunnan tilaaman selvityksen mukaan erityisesti vanhempainvapailla olevien vanhempien kokopäivähoidossa olevien lasten määrä on selvästi kasvanut. Sen sijaan kotona olevien maahanmuuttajaperheiden ja työttömien vanhempien kokopäivähoidossa olevien lasten määrä on vähentynyt merkittävästi. Lautakunnan puheenjohtajan mielestä ongelmaan on puututtava järeillä ratkaisuilla. Tutkimuksen mukaan myös lähes puolet suomalaisista olisi valmis rajoittamaan lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta. Itse olen sitä mieltä, että subjektiivisessa päivähoito-oikeudessa on toki merkittävät ongelmansa, mutta sen edut ovat suuremmat kuin sen haitat. Lisäksi, sanottiin rahaa sitten olevan tai ei, on kaksi asiaa, joista yhteiskunta vain ei voi säästää: vanhustenhoito ja lastenhoito. Ei voi olla rahasta kiinni, riittääkö lapsillemme ja vanhuksillemme vaipanvaihtajia tarvittaessa vaikka kymmenen kertaa päivässä, ulkoiluttajia ja hoivaajia. Heistä vain on pidettävä huolta, hyvää huolta. Siksi kysymys lasten päivähoito-oikeuden rajoittamisesta saa karvani nousemaan pystyyn. Ei siksi, etteikö nykyisessä systeemissä olisi korjattavaa, vaan yksinkertaisesti siksi, että taas ollaan viemässä pois sieltä, missä jo muutenkin on liian vähän. Lasten päivähoidosta ei voi säästää senttiäkään. He ja vanhukset tarvitsevat päinvastoin lisää rahaa, ja sitä kyllä löytyy, jos vain halutaan.
En minä ainakaan haluaisi joutua tuomaroimaan, kenen lapsen tulee jäädä kotiin vanhempiensa hoitoon ja kenelle taas voidaan antaa päivähoitopaikka. Jos pikkuvauvan äiti tuntee olonsa uupuneeksi ja haluaa pitää esikoisensa päivisin päiväkodissa, kuka siinä on valmis arvioimaan, onko äiti nyt riittävän väsynyt, onko hän nyt varmasti käyttänyt kaikkia mahdollisia tukiverkkojaan, johtuuko hänen väsymyksensä puhtaasta laiskuudesta vai voiko se viitata vaikkapa synnytyksen jälkeiseen masennukseen jne. Ei kukaan voi arvioida toisen synnytyskipujakaan. Kun sattuu, niin sattuu, ja jos tarvitaan kivunlievitystä, niin sitten tarvitaan. Jos äiti mielestään tarvitsee apua, niin sitten tarvitsee. Vielä helpompaa on ymmärtää työttömien tai maahanmuuttajien tilannetta. Työn hakeminen on työtä, jota ei tehdä vauvojen ja taaperoiden ympäröimänä. Voi vaikka vähän masentaakin, ehkä enemmänkin. Maahanmuuttajalapsille päiväkoti saattaa tulla kaikin puolin tarpeeseen, vaikka kotona olisikin hyvä olla. Väärinkäyttäjiä löytyy aina, ja on kieltämättä ongelmallista, jos lapset viettävät päiväkodissa pitkiä päiviä vanhempien viettäessä vapaa-aikaa kotona. Jos lähdetään rajoituksiin, voisiko ensin kokeilla oikeutta lyhennettyyn päivään lapsille, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat kotona? Entä pystyttäisiinkö mitenkään takaamaan lapselle kotonaolojakson jälkeen päivähoitopaikan pysymistä samassa päiväkodissa, jossa lapsi on ollut ennen pikkusisaruksen syntymää?
Trackback(0)
 |
TrackBack URI for this entry
RSS feed Comments
Näytä/Piilota kommentti lomake