|
Elämä alkaa olla yhtä hässäkkää vaalipäivän lähestyessä. Lapsista on kuitenkin pidettävä huoli, ruoka on katettava pöytään vähintään neljä kertaa päivässä (meidän lapset ovat tästä poikkeuksellisen tarkkoja) ja pyykit on pestävä. Onneksi taloudessa on toinenkin aikuinen, ja ihana anoppi tulee hätiin viikonloppuna ja kultainen äiti ensi viikolla. Vaalityö tapahtuu iltaseitsemän jälkeen, kun pienet on puettu pyjamiin ja peitelty sänkyihin tutti suussa (ja pari kummassakin kädessä) tai kirahvi kainalossa (ja hauva, sammakko, pikkuhauva, panda, Nallepuh, toinen Nallepuh, Pai, isogorilla, pikkugorilla, kaksi keskikokoista gorillaa, oranki...), viikonloppuisin kampanjaäiti voi sentään juoksennella (kirppu)toreilla, asemilla ja kauppakeskuksilla päivisinkin. Aikaa on niukasti eikä vapaa-aikaa yhtään - tai ehkä sittenkin. Kun on koukussa, niin aikaa yhtäkkiä löytyykin, uniset silmät aukeavat ja vaalit unohtuvat hetkeksi: Idolsia ei vain voi jättää katsomatta. Mahtavaa, yksinkertaisesti mahtavaa.
Katsoin äsken Idolsin ensimmäisen finaalin ja olin pakahtua. Mia Permanto on niin rock, niin kertakaikkisen oma itsensä, niin uskomattoman taitava ja rela laulaja ja esiintyjä. Ja mikä käsittämättömintä, vasta 18-vuotias. Olin hetken varma, ettei Mian veroista tänään löydykään, eikä sinänsä herttainen Panu Larnos hänelle pärjännytkään, mutta sitten tuli Kristian Meurman, joka oli parempi kuin ikinä ennen. Aiemmin Kristian ei ole ollut suosikkini, ja on ollut hiukan kiusallista katsoa hänen jännitystään itsevarmempien kanssakilpailijoiden rinnalla, mutta tänään hän oli omillaan ja sellainen suuri muusikko, joista kasvaa Edelmanneja ja Loireja ja muita erinomaisia tulkitsijoita. Suloinen Kristiina Brask ei tänään ollut aivan vahvimmillaan, mutta en voi kuin hämmästellä tuon 16-vuotiaan rauhallista ja helppoa otetta laulamiseen ja esiintymiseen. Tätä on olla cool, enkä voi kuin ihailla. Ja sitten Ari, voi hyvänen aika, mikä mies. Mistä tuollaisia löytyy, mitä niistä tulee? Ari Koivusella on aivan hillitön karisma, kasvot kauniimmat kuin Ville Valolla ja sellainen aitouden vaikutelma, että hän on tähti jo nyt. Ja mikä lauluääni, ihan mieletöntä. Ari on paras, melkein enkeli. Johanna Hämäläisestä en tänään niinkään välittänyt, semifinaaleissa hän kosketti syvältä. Ja Anna Abreu. Voi sitä tosissaan olemisen ja tahtomisen määrää. Hänen esityksensä oli tänään kaikkein ristiriitaisin, koska oikeastaan minusta tuntui, ettei hän ymmärtänyt tai tuntenut mitään siitä, mitä lauloi, mutta sittenkin hän oli itse niin tosissaan siinä, mitä oli tekemässä, ettei häntä voinut kuin uskoa. Idolsiin koukussa oleminen on varmasti pahe, mutta jotakin oikeasti todella hienoa tässä ohjelmassa tänä vuonna on. En minä koe tätä millään tavalla tosi-tv:nä vaan erittäin laadukkaana laulukilpailuna. Olen ihan varma, että tämänvuotiset kilpailijat ovat kukin tahollaan katsoneet samaa kisaa viime vuonna ja todenneet, että ensi vuonna on ihan pakko lähteä mukaan näyttämään, mitä oikea rockin tai popin laulaminen on (taso ei siis silloin ollut kehuttava). Meidän kaikkien iloksi he ovat nyt mukana. Ja vielä: meidän aikuisten tulisi ottaa oppia näiltä nuorilta siitä, mitä on heittäytyminen, eläytyminen ja ennen kaikkea tosissaan oleminen itselle tärkeän asian puolesta. Itse asiassa Idols onkin erinomaista vaalikoulutusta, enkä siis lusmuillutkaan äskeistä puoltatoista tuntia, vaan yritin ottaa oppia sellaisesta läsnäolosta, joka saa kuulijan kuin kuulijan hiljenemään ja uskomaan.
Trackback(0)
 |
TrackBack URI for this entry
RSS feed Comments
Näytä/Piilota kommentti lomake