|
Vein tyttäreni Sofian muskariin viime viikolla ja kuuntelin sivukorvalla erään äidin epätoivoista purkausta erään Pähkinärinteessä sijaitsevan päiväkodin helmikuisesta arjesta. Alle kolmivuotiaiden lasten ryhmässä on 14 lasta. Säännösten mukaan lapsia tulisi olla 12, mutta ilmeisesti osa näistä lapsista on osapäiväisiä, jolloin kiintiön voi ylittää. Kuitenkin usein kaikki lapset ovat paikalla samanaikaisesti. Yksi hoitajista sairastui. Kahteen viikkoon ei paikalle saatu lainkaan sijaista. Joidenkin säännösten mukaan näin voidaan hätätapauksessa tehdä ja vasta kolmantena viikkona paikalle on saatava joku. Joku saatiinkin, mutta myös kaksi muuta hoitajaa sairastui, eikä lapsilla lopulta ollut paikalla yhtäkään tuttua hoitajaa. Yksivuotiaalle on aika rankkaa viettää koko päivä vieraan hoitajan kanssa. Rankkaa se on kenelle tahansa isommallekin. Vanhemmille se on hirvittävää. Sofia oli yksivuotiaana kuukauden hoidossa päiväkodin pienten ryhmässä, ja kun eräänä iltapäivänä hain hänet hoidosta, oli paikalla juuri ja juuri täysi-ikäinen harjoittelijatyttö ja suomea heikosti puhuva laitoshuoltaja. Kyllä siinä äidin sydän oli syrjällään pitkään. Päiväkotiryhmiä on pienennettävä. Se on sekä taloudellisesti että inhimillisesti järkevää ja välttämätöntä. Sijaisjärjestelyjä tulee selkiyttää esimerkiksi varmistamalla kiertävät sijaiset tietyissä päiväkodeissa. Kaksi viikkoa on aivan liian pitkä aika odottaa sijaista, kaksi päivääkin voi olla liikaa. Henkilökunnan palkkoja tulee korottaa, muuten työntekijöitä ei saada tarpeeksi. Päättäjillä ei ole joko tahtoa tai tietoa tai sitten ei kumpaakaan. Toivon niin kovasti, että nuoret lähtisivät parin viikon kuluttua äänestämään ja äänestäisivät ikäisiään ehdokkaita, jotka tuntevat ikätoveriensa arjen ja tekevät kaikkensa tuohon arkeen vaikuttaakseen. Lapsista ja nuorista ei voi säästää senttiäkään, vaan päivähoitoon ja esimerkiksi peruskouluun on satsattava enemmän. Suurinta osaa viisikymppisistä äijistä vain kiinnostavat ihan muut asiat.
Ehdokkaana, joka on ensimmäisiä kertoja vaaleissa mukana, tulee helposti oltua liiankin varovainen kannanottojen suhteen. Ainakin minä olen kyllästymiseen saakka saanut kuunnella väitteitä, joiden mukaan ehdokkaat lupaavat yhtä ja toista eivätkä edustajina kuitenkaan tee mitään asian hyväksi. Ehkä siksi vältänkin lupaamasta liikoja ja vastailen harkiten ja vaalikoneissakin ääripäitä välttäen. Yritän päästä tästä tavasta eroon. Jos kolmikymppinen ei uskalla sanoa kantojaan suoraan, kuka sitten uskaltaa. Se on eri asia kuin lupaaminen, koska fiksu äänestäjä kyllä ymmärtää, että kansanedustaja toimii sittenkin osana ryhmäänsä. En siis aio jatkossa vaatia, ettei päiväkotiryhmiä saa kasvattaa, vaan vaadin, että niitä on pienennettävä. Enkä aio vaatia, että opiskeljoiden tulorajojen nostoa tulee harkita, vaan että niitä tulee nostaa reippaasti.
Trackback(0)
 |
TrackBack URI for this entry
RSS feed Comments
Näytä/Piilota kommentti lomake