Myyrmäen terveyskeskuksessa mättää PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Maria Saarivuo   
17.03.2007

Eräs vihainen vantaalainen veronmaksaja tuli tänään kojullemme kertomaan Myyrmäen uuden terveyskeskuksen toimimattomuudesta. Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, että Myyrmäki on Tikkurilan ohella Vantaan toinen napa ja monen kymmenentuhannen asukkaan kotipaikka.

Rouva oli yrittänyt varata aikaa lääkärille käymällä terveyskeskuksessa eräänä perjantaina. Tämä ei onnistunut paikan päällä, ja lisäksi tietokoneet olivat rikki ja aikoja saisi vasta seuraavana tiistaina.

Seuraavana torstaina rouva soitti ajanvaraukseen omaan soluunsa. Puhelin oli aina vain varattu. Rouva soitti kaupungin keskukseen ja jonotti puoli tuntia ajanvaraukseen, josta ilmoitettiin, että aikoja saa vasta neljän viikon päähän. Koska asia oli rouvan mielestä kiireellinen, häntä kehotettiin menemään Peijaksen sairaalan päivystyspoliklinikalle.

Vielä seuraavana päivänä rouva yritti tavoittaa terveyskeskuslääkäriä ja saikin tämän langan päähän. Lääkäri ei kuitenkaan suostunut tutkimaan rouvaa, vaan ohjasi tämän edelleen Peijakseen. Rouva varasi ajan Vantaan Lääkärikeskukseen samalle illalle, jolloin hän sai laboratoriokokeen jälkeen lääkkeet vaivaansa, ja aikaa kului kaikkineen noin puoli tuntia. 

Minun ei omienkaan kokemusteni valossa ole mitään syytä epäillä edellä kerrotun tapahtumaketjun luotettavuutta. Jossakin mättää aika pahasti. Miksi tavallisten potilaiden annetaan ruuhkauttaa Peijaksen sairaalaa ongelmilla, jotka voitaisiin hoitaa terveysasemilla? Onko kysymys resursseista vai huonosta organisaatiosta? Ongelmaan tulisi puuttua pikimmiten.

Yritin itse varata aikaa Myyrmäen terveyskeskuksen V-soluun joitakin viikkoja sitten. Koska terveyskeskus oli juuri muuttanut, olivat myös numerot vaihtuneet, ja oman soluni entisessä numerossa puhelinvastaaja ilmoitti minulle neljä uutta numeroa, joista yrittää ajanvarausta. Kaksi numeroista ei hälyttänyt ollenkaan, yhdessä vastaaja rupatteli hetken aikaa ja katkaisi sitten puhelun, yksi piippasi varattua lähes loputtomasti ja katkaisi sitten puhelun.

Koska ongelmani ei ollut akuutti, annoin sen olla muutaman viikon ajan ja soitin sitten uudelleen yhteen annetuista numeroista. Lopulta puheluuni vastattiin ja minulle annettiin ohjeeksi tulla ilman ajanvarausta joko terveydenhoitajalle tai päivystävälle lääkärille. Ohjeet olivat kuitenkin yksinkertaisesti niin sekavat - en tiennyt vielä viisiminuuttisen puhelun jälkeenkään, minne ja kenen luokse minun olisi pitänyt mennä - että päätin lähteä hieman kauemmas työterveyslääkärini luokse, missä asia hoituikin ripeästi.

Jos nuorelle ja terveellekin ihmiselle tuottaa vaikeuksia päästä varaamaan lääkäriaikaa ja saada selkoa käyntiin liittyvistä ohjeista, millaista piinaa nykyinen tilanne mahtaakaan tuottaa vanhoille tai sairaille ihmisille? Näin ei saisi olla.

Trackback(0)
Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti

busy
Viimeksi päivitetty ( 17.03.2007 )
 
< Edellinen   Seuraava >