Helsingin sanomat 27.3.2007

Luin suureksi ilokseni Unioni Naisasialiitto Suomessa ry:n puheenjohtajan Veronika Honkasalon ja vs. pääsihteerin Kirsti Suorannan mielipidekirjoituksen (HS 11.3.), jossa vihdoin siirryttiin suomalaista päivähoitokeskustelua tähän asti hallinneesta lapsellisesta kotiäitien ja työssäkäyvien äitien keskinäisestä nokittelusta todelliseen ongelmaan eli päiväkotien resurssipulaan. 

Mielestäni suurin ongelma päiväkotihoidossa on pienten lasten sairasteleminen. Orionin kotiapteekki -lehden (3/06) julkaiseman tutkimuksen mukaan alle kolmevuotiaat päiväkotihoidossa olevat lapset syövät antibiootteja keskimäärin 52 päivää vuodessa. Sairastelupäiviä kertyy toistasataa. Jokainen ymmärtää, mitä tämä kansantaloudellisesti merkitsee mm. vanhempien työstä poissaoloina ja sairaanhoitokustannuksina.

Toisena ongelmana on viime aikoina nostettu esiin päiväkotihoidon yleinen soveltamattomuus alle kolmevuotiaille, jotka eivät kaipaa erityisiä virikkeitä ja vaihtelua, vaan pysyvyyttä, tuttuja ihmisiä ja turvallista ympäristöä.

Yksinkertaisin ratkaisu molempiin ongelmiin olisi ryhmäkokojen pienentäminen ja hoitajien määrän lisääminen. Tuttavapiirini kokemusten perusteella on täysin ilmeistä, että mitä pienempi päiväkotiryhmä on, sitä vähemmän flunssia esiintyy. Pienessä ryhmässä on myös helpompi aloittaa sopeutuminen muiden lasten joukkoon. Kun lapsia on vähemmän, on hoitajilla enemmän aikaa niin pienten tahmeiden käsien pesemiseen kuin koti-ikäväisten sylissä pitämiseen. Kohtuullinen työmäärä edistää myös henkilökunnan terveenä olemista ja pysyvyyttä.

Ryhmille tulee taata riittävät tilat leikkiin, nukkumiseen ja syömiseen. Jatkuva tilojen supistaminen tulee lopettaa. Lasten kömpiessä muutaman neliön alueella ja joutuessa nukkumaan siskonpedissä virukset leviävät ja yleinen levottomuus lisääntyy. Sen sijaan pikkulapsi ei kaipaa kalliita keittonurkkauksia, puuhatiloja tai arkkitehtuurisesti mielenkiintoisia yksityiskohtia, mitä uudessa päiväkotirakentamisessa näytetään harrastavan.

Ilmainen konsti vähentää tartuntoja olisi ryhmien erillään pitäminen erityisesti sisätiloissa leikittäessä. Myös sisarusten sijoittaminen samaan ryhmään pitäisi yhden perheen pöpöt yhdessä ryhmässä. Isosiskosta tai -veljestä olisi samalla myös turvaa pienemmälle.

Kun vielä satsataan osapäivähoitoon, kerhoihin, avoimiin päiväkoteihin ja myös kotihoidontukeen, löytyy perheille todellisia vaihtoehtoja päättää itse, miten lapsensa hoitavat. Sen lisäksi, että erilaiset hoitomuodot saadaan toimimaan, on joustojen ulotuttava työelämään esimerkiksi lyhennettyjen työpäivien ja -viikkojen muodossa. Kaikki tämä tulee olemaan ratkaisevaa työn ja perheen yhteensovittamisen kannalta ja on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevää.