|
Tänä kesänä on väitelty siitä, voidaanko eri musiikinlajeja pistää objektiivisesti paremmuusjärjestykseen. Käytännöllisesti katsoen kysymys kuuluu: onko klassinen musiikki parempaa kuin kevyt musiikki? Ensimmäinen ongelma on siinä, että eri musiikintyylien raja-aidat ovat sekoittuneet aikoja sitten. Eero Hämeenniemen klassinen musiikki saa vaikutteensa intialaisesta kansanmusiikista, Nightwishin rockmusiikin melodiat tarvitsevat oopperalaulajaa, jazz pyrkii ehkä olemaan vaikutteista vapaa ja omaksuu samanaikaisesti vaikutteita kaikkialta. Toinen ongelma on siinä, että joitakin satoja vuosia sitten musikaalinen huippulahjakkuus ryhtyi ilmeisesti aika lailla automaattisesti säveltämään klassiseksi nimittämäämme musiikkia, sikäli kuin ryhtyi sävellyspuuhiin ylipäätään. Nykyisin tilanne on vallan toinen, huippulahjakkuus voikin olla kiinnostunut jostakin aivan toisesta musiikin osa-alueesta, vaikkapa teknologian tarjoamista mahdollisuuksista. Kolmas ongelma on siinä, että saavutetuista eduista ei haluta luopua. Klassisen musiikin tekijät ovat saaneet aikojen saatossa nauttia suurempaa tukea ja arvostusta kuin kevyen musiikin tekijät. Tilanne on viime vuosina tai vuosikymmeninä kääntynyt osin päälaelleen, mikä on ymmärrettävästi nostanut klassisen musiikin ammattilaiset ja ystävät varpailleen. Poliitikkojen tulisi nähdä pinnallisen piikittelyn ja toisaalta viisaankin väittelyn lomasta, että jokaisella musiikinlajilla on oma merkityksensä eikä niitä voi asettaa muutoin kuin rinnakkain. Siksi jokainen musiikinlaji ansaitsee tukensa, joka ei voi määräytyä muutoin kuin tapaus- ja tilannekohtaisesti ja vaatii päättäjiltä todellista kulttuurintuntemusta ja ammattitaitoa.
On aivan ilmeistä, että harjoitustyönä säveltämäni klassinen teos, olkoon vaikkapa fuuga barokin ajalta, romanttinen nokturno tai impressionistinen Debussy-toisinto, ei suinkaan vedä vertoja niin sanotun kevyen musiikin merkkiteoksille eikä niille vähäisemmillekään, ei niin totta vieköön. Mikään ei tee klassisesta musiikista itseisarvollisesti parempaa kuin muusta musiikista. Kevyt musiikki saattaa olla nerokasta sekä ammattimaiselle musiikintutkijalle että kuulijalle, jonka elämään kappaleella voi olla ratkaiseva vaikutus. Ja näitä kuulijoita voi olla tuhansia, ehkä miljoonia. Klassisen musiikin huipputöissä on kuitenkin kiistatta jotain sellaista, jota kevyen musiikin merkkiteostenkin parissa on ilmeisen vaikea saavuttaa. Kysymyksessä on tuo paljon puhuttu ja paljon parjattukin mystinen ulottuvuus. Oli kysymyksessä sitten musiikin, kirjallisuuden tai kuvataiteen (tai elokuvan, baletin...) huipputeos, sen kokeminen (musiikissa tämä vaatii luonnollisesti onnistuneen esityksen teoksesta) voi saattaa kokijan tilaan, joka jollakin tapaa poikkeaa arkitodellisuudesta ja normaalitietoisuudesta. Tuon tilan kokenut kaipaa ja janoaa siihen yhä uudelleen ja osaa arvostaa siihen johtavia kulkureittejä - maailmanhistorian merkkiteoksia - yli kaiken. Tämä on kuitenkin mahdollista myös muun kuin länsimaisen taidemusiikin huipputöiden parissa. Itselleni intialainen hengellinen musiikki edustaa parhaimmillaan sitä, millä arjen huolet ja mitättömyydet asettuvat omaan arvoonsa ja mielen syvä rauhoittuminen on väistämätöntä.
Trackback(0)
 |
TrackBack URI for this entry
RSS feed Comments
Näytä/Piilota kommentti lomake