|
Juoksin äsken luultavasti kahdeksisen kilometriä kotoani Kartanonkoskelta Pitkäkoskelle ja takaisin. Kerrankin juoksu kulki melkein lentäen, usein se on aikamoista takkuamista ja tauotonta toivetta pikaisesta kotiinpaluusta, vaikka yleensä juoksen muutaman kilometrin tämänpäiväistä vähemmän. En sitä paitsi ole, lukuunottamatta satunnaisia yöjuoksuja ja kesiä jolloin olen ollut viimeisilläni raskaana, juossut aikoihin näin vähän, joten ehkä syy joutuisaan menoon oli uusien lenkkareitteni. Toimittaja Heta Ängeslevä päivittelee kolumnissaan tämän päivän Hesarissa (14.7.) suomalaisiin iskenyttä juoksuinnostusta eikä vain sitä, vaan ennen kaikkea maratonbuumia. Ylipainoiselle ja aikuisiän diabetekseen ja korkeaan kolesteroliin ja ties mihin muihin kauheuksiin taipuvaiselle kansallemme moinen innostus on toki varsin suotavaa, mutta en voi kuin yhtyä toimittajan hämmästykseen siitä, pitääkö lenkilläkin nykyisin suorittaa ja tavoitella jotain. Vihreät länsivantaalaiskollegani yrittävät saada minut mukaan lokakuiselle Vantaan Maratonille tai sen puolikkaalle; ainakin sihteerimme Mikko Mäkelä ja kantava voimamme Petteri Niskanen ovat lähdössä mittelöön. Toistaiseksi en ole sanonut juuta enkä jaata. Vastaisin poikien pyyntöön mielelläni myöntävästi ja täydentäisin tavallaan hyvinkin ylpeänä reipasta joukkuettamme, mutta mutta... Ei maraton oikeasti kiinnosta minua pätkän vertaa. Ei minulla ole mitään halua tai tarvetta näyttää itselleni, millaiseen suoritukseen todella pystyn, eikä minulla ole intoa eikä itse asiassa aikaakaan aktiiviiseen harjoittelujaksoon. Edes kunnonkohottaminen tai painonpudotus ei iske minuun, joka jaksan kyllä ihan tarpeeksi näinkin ja säilytän mieluusti nykyiset kiloni. Monella taudilla on kuitenkin tapana tarttua. Etenkin poliitikkojen keskuudessa maratonkuume näyttää siirtyvän kädenhipaisusta juoksijalta toiselle. Voisiko olla niin, että juuri poliitikkojen joukossa on erityisen paljon niitä, jotka mielellään kokeilevat rajojaan, piiskaavat itseään, tähtäävät maksimaaliseen suoritukseen, haluavat näyttää itselleen ja muille, haluavat kenties voittaakin? Mahtaako minusta koskaan olla kummaksikaan, kun aamulla herätessäni mieluiten katson ulos ikkunasta ja mietin, mitä päivä mahtaa tuoda tullessaan, sohvalla löhöilyä ja lukemista toisiaan seuraavien teekupillisten kera vai itsensä piiskaamista yhä parempaan suoritukseen Haltialan pelloilla?
Trackback(0)
 |
TrackBack URI for this entry
RSS feed Comments
Näytä/Piilota kommentti lomake
We always wow power leveling and wow gold