Vantaalla suunnitellaan yksityisten päiväkotien ostopalveluiden lakkauttamista. Syynä lienevät järjestelmän yksinkertaistaminen (näin sanotaan) ja säästötarpeet (näin lienee todellisuudessa). Järjestelmä on kuitenkin toiminut tietääkseni moitteettomasti tähänkin asti, eikä sen järkeistämisellä nähdäkseni saada minkäänlaisia merkittäviä säästöjä aikaiseksi. Suunnitelma ainoastaan heikentää etenkin vähävaraisten ja keskituloisten perheiden valinnanmahdollisuuksia lastensa päivähoidon suhteen ja toisaalta kaupungin palvelujen tasoa yleensä.

Päivähoito Vantaalla toimi joulukuussa 2007 siten, että 55,7 prosenttia lapsista oli kunnallisessa päivähoidossa, 6,0 prosenttia kunnallisessa perhepäivähoidossa, 1,6 prosenttia ostopalvelupäivähoidossa, 3,6 prosenttia yksityisen hoidon tuella ja 26,1 prosenttia kotihoidon tuella. Ostopalvelupäivähoidon suhteen tilanne eroaa muista kaupungeista siten, että esimerkiksi Espoossa ostopalvelupäiväkodeissa käy 10,1 prosenttia lapsista ja Helsingissäkin 3,8 prosenttia eli yli kaksinkertainen määrä Vantaaseen verrattuna. Suurista kaupungeista ainoastaan Oulussa ei ostopalvelupäivähoitoa käytännössä käytetä (0,1 prosenttia).

Päivähoitomaksut ostopalvelupäiväkodeissa noudattavat kunnallista järjestelmää toisin kuin yksityisissä päiväkodeissa, joissa hinnat vaihtelevat jonkin verran ja kohoavat helposti kahteen tai kolmeenkin sataan euroon lasta ja kuukautta kohden, eikä sisarusalennuksia yleensä myönnetä. Kunnallisella puolella täysi maksu on tästä syksystä lähtien 230 euroa ensimmäisestä lapsesta ja 200 euroa seuraavasta.

Esimerkiksi omat lapseni kävivät viime päivähoitovuoden eräässä yksityisessä päiväkodissa, jossa kuukausimaksu lasta kohden oli 230 euroa, ja tänä syksynä maksu on noussut viimevuotisesta. Maksettavaa kertyi 80 euroa enemmän kuin enimmäismaksusta kunnallisella puolella, mikä alkaa olla varsin merkittävä kuukausittainen menoerä useimmissa lapsiperheissä ja joissakin perheissä jo täysin mahdoton kustantaa. Meidän kohdallamme tilannetta auttoivat Ruotsin isovanhempamme, jotka päiväkodin tarjoaman ruotsin kielisuihkun innoittamina halusivat ehdottomasti maksaa kustannuserotuksen kunnalliseen päivähoitoon verrattuna. Yksityinen päivähoito oli valintamme kuitenkin ainoastaan siksi, ettei kaupunki pystynyt tarjoamaan meille tuolloin päivähoitopaikkaa läheltä kotiamme. 

Mitä merkitystä sitten on joko päivähoidon ostopalveluiden säilyttämisellä tai niistä luopumisella? Tärkeintä on taata jokaiselle lapselle laadukas päivähoitopaikka läheltä kotia. Jos kaupunki luopuisi ostopalvelusopimuksista, saattaisi se joutua lisäämään omaa päivähoitotarjontaansa, joka jo nyt on joillakin alueilla riittämätön. Toiseksi, hyvässä kaupungissa perheillä on mahdollisuus valita lapsilleen sopiva päivähoitotapa, eikä tämä tarkoita pelkästään valintaa koti-, perhepäivähoito- ja päiväkotihoidon välillä, vaan myös kasvatuksen pedogogista pohjaa ja aivan varmasti esimerkiksi ruotsinkielistä päivähoitoa.

Käytännössä ostopalvelupäivähoitoa ei tultaisi korvaamaan kunnallisella päivähoidolla, vaan kaupunki uskoo, että nämä erityispäiväkodit jatkavat yksityisesti. Kaupungille yksityisen hoidon tuella hoidettavat lapset tulevat lähes 50 prosenttia halvemmiksi kuin kunnallisessa päivähoidossa hoidettavat lapset. En mitenkään voi nähdä oikeudenmukaiseksi tilannetta, jossa ainoastaan hyvin toimeentulevat voivat valita lapsilleen esimerkiksi montessori- tai steinerpäivähoidon, eikä tämä varmasti ole näiden päiväkotien hengenkään mukaista. Kuinka käy silloin opiskelija-, yksinhuoltaja- tai maahanmuuttajaperheiden? Syveneekö kuilu kahden kerroksen kaupunkilaisten välillä edelleen? Mitään kauhukuvia en välttämättä näe tai ainakaan halua olla maalailemassa, mutta itse suhtaudun hyvin skeptisesti ja nykyfaktojen valossa varsin kielteisesti kaupunkimme suunnitelmiin.