Lelut muokkaavat lastemme sielunmaisemaa PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Maria Saarivuo   
15.11.2008

Kirjoitin kaksi vuotta sitten joulun alla Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa kritisoin nykyajan leluja etenkin niiden stereotypisoituneen sukupuolikäsityksen takia. Kirjoitus herätti paljon keskustelua lehdissä ja niiden verkkosivuilla ympäri maata.

Tampereella Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry innostui kirjoituksestani siinä määrin, että päätti sen pohjalta järjestää valtakunnallisen Lelu lapselle -suunnittelukilpailun. Kuulin kilpailusta vasta toissa viikolla, kun yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Hieta otti minuun yhteyttä kiittääkseen koko projektin alkuun saattaneesta mielipidekirjoituksestani ja kutsuakseen minut palkintonäyttelyn avajaisiin. Avajaiset pidettiin eilen Tampereen Finlaysonin tiloissa enkä valitettavasti päässyt paikalle. Paikalla olivat kuitenkin aiheesta uutisoimassa esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Aamulehti.

Toivottavasti aiheesta jaksetaan edelleen keskustella, koska maailmamme ei ole muuttunut mihinkään kahdessa vuodessa. Lelut muokkaavat lastemme sielunmaisemaa kuin elävät olennot ja meillä vanhemmilla on valta ja vastuu valita, onko pienokaistemme leikkikaverina pyssyllään osoitteleva teinimutanttininjakilpikonna, puolinaku Bratz-tyttö, pattereitaan pärisyttävä itseohjautuva muovihirviö vai kenties sittenkin jotain ihan muuta. 

Trackback(0)
Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti

busy
Viimeksi päivitetty ( 15.11.2008 )
 
< Edellinen   Seuraava >