Säästölistat vielä ihan auki PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Maria Saarivuo   
05.04.2009

Kaupunginhallitus kokoontuu huomenna jo kolmanteen peräkkäiseen talousseminaariinsa kaupungin vaikean taloustilanteen vuoksi. Seminaarissa kuullaan eri toimialojen ja poliittisten ryhmien kannanottoja siitä, mistä tulisi säästää, mistä kenties voisi säästää ja mistä ei ainakaan saa säästää.

Viikonlopun Vantaan Sanomat uutisoi asukaspuistojen lakkauttamisen noussevan päätettäväksi maanantain kaupunginvaltuustossa. Suunnilleen sadan peruskoulunopettajan viran mahdollisesta lakkauttamisesta on myös uutisoitu. Minäkin olen saanut kaupunkilaisten hätääntyneitä sähköposteja aiheesta. Viesteissä ja myös lehtikirjoituksissa kysellään, ovatko luottamushenkilöt ja virkamiehet seonneet, kun tekevät tällaisia päätöksiä lasten, nuorten ja perheiden voidessa monin paikoin muutenkin tosi huonosti.

Mitään ei kuitenkaan ole vielä päätetty, siksi kritisoinkin hiukan median uutisointia aiheesta, vaikka poliitikot eivät ilmeisesti saisikaan ikinä syyttää mediaa mistään. Tällainen uutisointi luo kuitenkin helposti paniikkimielialaa ja negatiivisuutta kaupungin toimintaa ja päättäjiä kohtaan. Se taas ei voi olla vaikuttamatta kaupungin henkeen ja imagoon kokonaisuudessaan. On välttämätöntä, että keskeneräisistäkin asioista informoidaan, jotta kaupunkilaiset voivat reagoida niihin ajoissa, mutta informaation pitäisi olla selkeää ja ajantasaista.

Eivät luottamushenkilöt tai virkamiehet keskimäärin ottaen ole kovinkaan hölmöjä tai ilkeitä. Kaupunginhallituksen väki, valtuutetut ja muut luottamushenkilöt yrittävät oikeasti rakentaa parempaa kaupunkia. Varmaan kaikki haluavat pitää huolta myös esimerkiksi lapsista, vanhuksista, vammaisista ja maahanmuuttajista - kovasydämisimmätkin ainakin siksi, että se on viime kädessä heidän itsensäkin etu. Kaiken tämän sivussa moni pitää toki varmaan kynsin ja hampain kiinni omasta asemastaan.

Eivätkä virkamiehetkään tahallaan kieroile, pimitä tietoa ja huononna kaupunkilaisten palveluja, vaan yleensä yrittävät hoitaa hommansa hyvin, kuten kuka tahansa omassa työssään. Olen varmaan vielä hirveän sinisilmäinen poliittisen pelin suhteen, mutta ainakin toistaiseksi olen saanut ihan hyvää kohtelua, missä sitten olenkin liikkunut. Aika usein metsä vastaa niin kuin sille huutaa, aina toki ei.

En itse valitettavasti pääse (ensimmäistä kertaa) huomiseen kaupunginvaltuustoon, koska lähden luokkani kanssa (ensimmäistä kertaa) jo syksyllä varattuun leirikouluun. Säästöjä vielä ajankohtaisempi päätös on selvitys Helsingin ja Vantaan mahdollisesti yhdistymisestä. Mitä valtuustossa ikinä päätetäänkin, edeltää sitä varmasti värikäs debatti ja mielipiteiden vaihto. Emme voi kuin toivoa, että kaikkien puheenvuorojen jälkeen järkevin vaihtoehto voittaa, niin selvityksen kuin myöhemmin säästösuunnitelmienkin suhteen.

Trackback(0)
Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti

busy
Viimeksi päivitetty ( 05.04.2009 )
 
Seuraava >