Onko palmuöljystä pääkaupunkiseudun bussiliikenteen päästöjen poistajaksi? PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Maria Saarivuo   
03.06.2009

YTV:n ja HKL:n bussiliikenteessä on meneillään kokeilu, jossa polttoaineena käytetään Neste Oilin palmuöjystä valmistamaa biodieseliä. Kokeilu alkoi vuonna 2007 ja laajeni täyteen mittaansa syksyllä 2008. Tällä hetkellä ajossa on noin 300 palmuöljydieselillä kulkevaa autoa. Kokeilun on tarkoitus päättyä vuonna 2011.

Helsingin, Espoon ja Vantaan valtuustot ovat kukin jättäneet aloitteen kokeilun keskeyttämisestä. Vaikka biodieselin ilmaan tupruttamat pienhiukkas- ja lähipäästöt ovat kiistatta pienempiä kuin tavallisten polttoaineiden, on sen tuotanto ja käyttö kokonaisilmastotaloudellisesti vailla vakaata pohjaa. Suurin ongelma liittyy palmuöljyn tuotanto-olosuhteisiin, mistä esimerkiksi HKL on lausunut seuraavasti: "Palmuöljyn käyttö ei ole ongelmatonta. Vaikka Neste Oilin itse käyttämät polttoaineentoimittajat tuottavat palmuöljyä lähtökohtaisesti kestävin periaattein (elinkaaren aikainen kasvihuonekaasutase laskee kymmeniä prosentteja fossiiliseen polttoaineeseen verrattuna), johtaa palmuöljyn kasvava käyttö maailmassa viljelyalan kasvuun ja julkisuudessakin esiintyneisiin haittoihin. Nämä haitat tulee ratkaista kestävällä tavalla ennen kuin pilotista voidaan siirtyä tämän kaltaisen biopolttoaineen pysyvään käyttöön pääkaupunkiseudun busseissa...".

Kokeilu tullaan kuitenkin jatkamaan loppuun, mikä vaikuttaa itse asiassa tässä tilanteessa järkevältä. Hankkeen avulla saadaan kerättyä tietoa biopolttoaineiden käytön vaikutuksista. Lisäksi sekä HKL että YTV tuntuvat suhtautuvan vakavasti palmuöljydieselin tuotannon problematiikkaan niin nyt kuin tulevaisuudessakin. YTV:n hallituksen tekemän päätöksen mukaan ”pitkällä aikavälillä HKL ja YTV edellyttävät, että liikenteen biopolttoaineet tuotetaan ei-ruokakelpoisista raaka-aineista kaikki mahdolliset, myös maankäytön muutoksiin liittyvät kestävän kehityksen kriteerit täyttäen.”  

Palmuöljytuotannon takia tullaan Kaakkois-Aasiassa hävittämään lähivuosina lähes Uudenmaan kokoinen alue sademetsää. Tämä pahentaa ilmastonmuutosta, tuhoaa uhanalaista luontoa ja aiheuttaa ihmisoikeusongelmia. Siksi suhtaudun palmuöjydieselin tuotantoon lähtökohtaisesti erittäin kriittisesti ja toivon, että YTV panostaisi ennemminkin kotimaisiin biojätepohjaisiin polttoaineisiin, joiden tuottamisessa se voisi itsekin ottaa aktiivisen roolin.

Trackback(0)
Kommentit (0)Add Comment

Kirjoita Kommentti

busy
Viimeksi päivitetty ( 03.06.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >