|
Tuore europarlamentaarikko Riikka Manner (kesk) on ilmoittanut saavansa vauvan marraskuussa ja kirvoittanut ilmoituksellaan niin myönteisiä kuin kielteisiäkin mielipiteitä menneen kesäkuun vaaleissa ehdolle asettumisensa suhteen. Myös ensimmäistä kertaa parlamenttiin valittu Carl Haglund (rkp) on äskettäin kertonut saavansa perheenlisäystä niinikään marraskuussa, mutta tämän vauvailmoitus ei ole saanut äänestäjiä nousemaan barrikadeille tai raivokkaille keskustelupalstoille. On lyhytkatseista ja rasistista sulkea nuoret naiset politiikanteon ulkopuolelle. Itse tuskin lähtisin samaan kuin Manner, jota odottaa puolen vuoden äitiysloma vauvansa kanssa ja loman aikana mahdollisuus osallistua istuntoihin ja kokouksiin mahdollisuuksiensa ja halujensa mukaan, mutta mikään ei saa minua vaatimaan Mannerilta tai keneltäkään muulta pois oikeutta olla kertomatta raskaudestaan ja samanaikaisesti asettautua ehdolle vaaleissa, vaikka edessä onkin todennäköinen poissaolo edustustyöstä, tai edes arvioimaan hänen jaksamistaan ja pärjäämistään äitiysloman jälkeisinä kuukausina ja vuosina vaativan työn ja pikkulapsen kanssa. Ainakin toistaiseksi Manner on vaikuttanut uskomattoman tehokkaalta ja erinomaisesti pärjäävältä 27-vuotiaalta, eikä parlamenttityö nähdäkseni eroa lähtökohtaisesti muista töistä niin paljon, että se noudattaisi omia lainalaisuuksiaan työnhaun tai työstä suoriutumisen suhteen. Kuten edellisessä blogissani kirjoitin, minun päiväni kuluvat enemmän kuin vauhdilla päivätyöni, kahden päiväkoti-ikäisen lapsen ja harrastusteni kanssa, joiden joukkoon kunnallispolitiikan voi ainakin ajankäytön suhteen jotakuinkin perustellusti laskea. Monella muullakin ikäiselläni - sanotaan nyt vaikka rehellisesti 30-40-vuotiaalla - tuntuu olevan tekemistä arkensa kanssa. Hyppään tässä hiukan aiheesta toiseen, mutta kerrottakoon, että eronnut ystäväni vietti juhannusta useiden pariskuntien kanssa ja tiedusteli näiltä, mikä on se salaisuus, joka pitää heidän avo- ja avioliittonsa koossa. Lopputulos oli ennen muuta se, että elämä on niin kiireistä ja raskasta, ettei siinä riitä virtaa alkaa järjestellä eroa ja muuttoa ja lasten elämää ja raha-asioita, saati sitten alkaa käsitellä mitään tunnepuolen asioita ja riitoja, pahimmassa tapauksessa uusia rakastumisia ja suhteita. Kiire pitää pariskunnat erossa toisistaan ja jos arki on alun alkaen kohtuullisen hyvin organisoitu, elämä voi jatkua sellaisenaan vuosia. Tässä on puolensa ja puolensa enkä harmikseni päässyt itse seuraamaan keskustelua, mutta aika koruttomalta lopputulema kuitenkin kuulostaa. Onko tässä mitään järkeä? Eri ikäkaudet antavat ihmisille erilaisia haasteita, jotka kolmi- ja nelikymppisten ruuhkavuosina (kulunut mutta käyttökelpoinen ilmaus) koostuvat ennen kaikkea työn ja perheen yhteensovittamisesta. Viime kädessä sama koskee europarlamentaarikkoa ja ketä tahansa vanhempaa täällä kotimaassa. Haasteita saa ja kuuluukin olla, mutta tarvitseeko ihmisten ajaa itsensä ja parisuhteensa loppuun työnteon vuoksi? Kasvatusvastuun tasaisemmasta jakamisesta vanhempien kesken on kuultu puhetta kesäkuukausienkin aikana, mutta minne jäivät vaatimukset vanhempainvapaiden kustannusten jakamisesta tasan kaikkien työnantajien kesken? Ei uudistus mikään viisasten kivi tulisi pikkulasten vanhemmille, niin äideille kuin isillekään, olemaan, mutta ainakin se olisi askel nykyistä oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan ja antaisi perheille jälleen enemmän valinnanmahdollisuuksia. Ja tämän jälkeen toivoisi kuulevan vielä vähemmän nokankoputusta nuorten naisten täysipainoisesta osallistumisesta työelämään tai politiikkaan, lasten kanssa tai ilman.
Trackback(0)
 |
TrackBack URI for this entry
RSS feed Comments
Näytä/Piilota kommentti lomake
