HS 1.12.2006 

Käpylehmien aika on auttamattomasti ohi. Postilaatikkomme pullistelee
ennen joulua jaettavista lelumainoksista, joiden viesti on tullut hyvin
selväksi kahden ensimmäisen jälkeen. Saamme edelleen kunnioittaa muovin
läpitunkemaa tavaramaailmaa, jossa rikki mennyt Made in China -hilputin
korvataan nopeasti uudella vähän muovisemmalla serkullaan Made in
Taiwan. Lelujen onneton kesto ei ole ainoa murheeni, joskin monta kertaa
olen surullisena miettinyt kertakäyttölelun hyötysuhdetta sen
viimeisellä leposijalla sekajätevuoren huipulla. Muovi ei palaudu
luontoomme kovinkaan joutuisasti.

Siinä kun leikki-ikäiselle tyttärelleni innokkaasti markkinoidaan
ällötykseen asti vaaleanpunaisia prinsessanukkeja, -linnoja ja poneja
naiskauneutemme stereotypioiden alkujuurilta, pikkuveljelle tarjoillaan
jo nyt torahampailla ja konetuliaseilla varustettuja legohirviöitä.
Ikäsuosituksella 3+ kaupitellaan pojille aina vain pelottavampia ja
varustellumpia sotahahmoja örkkien maailmaan. Sukupuolineutraalille
alueelle jäävät enää juuri ja juuri Muumit ja liitutaulu. Keitä tässä
oikein johdetaan harhaan? Olenko aivan väärässä, jos mielestäni
leikki-ikäiset lapset saisivat luoda vielä omat hirviönsä ja
painajaisensa? Tarvitseeko kolmevuotiaan olla jo valettu ahtaaseen oman
sukupuolensa oletusmuottiin, jota leluteollisuus niin innokkaasti
tyrkyttää?

Koska uskon yhtä vähän joulupukkiin kuin leluvuoren pienenemiseen joulun
aikana, kannustaisin kaikkia lahjojaan harkitsevia aikuisia pysymään
järkevinä ja kriittisinä siinä, millaisia aikamme peilejä lapsilleen
antavat. Asennekasvatus kunnollisen ja kestävän tavaran kunnioituksesta
alkaa jo lapsena. Leluilla viestitämme lapsille myös niitä odotuksia,
millaisina haluamme heidät nähdä. Meidän olohuoneessamme eivät ainakaan
leiki kaunotar ja hirviö, ihan arkisesti vain sisko ja pikkuveli.