Sofia ja Jolle halusivat eilen juhlistaa äitinsä synttäreitä, joten kutsuimme toissaviikolla pääkaupunkiin muuttaneet vanhempani kahville ja herkuttelimme mummin ja papan kanssa jäätelöannoksilla vastapellavaöljytyllä terassillamme. En ole koskaan jaksanut hermostua vuosien vierähtämisestä, vaikka tyttäreni kertoikin kolmannelle synttärivieraalle äitinsä täyttävän kuusikymmentäneljäsataatuhatta vuotta.
Kevään kääntyminen kesäksi ja toukokuun kesäkuuksi tuntuu enemmänkin ihanalta ja helpottavalta. Toukokuussa en onnistunut kirjoittamaan yhden yhtä blogiakaan, mikä ei johdu siitä, että olisin kadottanut viimeiset voimani vain muutamaa viikkoa ennen kauan odotettua ja mielestäni myös ansaittua kesälomaa (joinain ohikiitävinä hetkinä saattoi tosin tuntua tältäkin), vaan yksinkertaisesti siitä tosiasiasta, että toukokuussa kaikenlainen vapaa-aika jäi kertakaikkisesti nolliin. Opettajalle toukokuu tarkoittaa viimeisten projektien loppuunsaattamista (meillä leirikoulun jälkipyykki, luokkaretkijärjestelyt, yksi pikkuinen musikaali), opetussuunnitelman epätoivoista ja yleensä mahdotonta loppuunviemistä, arviointeja (toistasataa musiikkioppilasta ja vajaa kolmekymmentä omaa - ja näkisittepä niiden rastien ja sanallisten lausahdusten määrän ja jälkimmäisten runollisen nerokkuuden!), kevätjuhlavalmisteluja jne. Politiikan puolella toukokuuta ovat värittäneet esimerkiksi paripäiväiset valtuusto- ja lautakuntaseminaarit sekä näiden asialistoihin perehtyminen. Kaiken ohessa kullannuput kotosalla vaativat ja ansaitsevat oman huomionsa ja rakkaat kollegat täytyi hyvästellä viikonloppuvisiitillä Pärnussa (vielä sikeää talviunta tuhissut ihastuttava pikkukaupunki erinomaisine kahviloineen, baareineen ja ravintoloineen; palvelussa tosin vielä paljon petraamista).
Siirryn syksyllä opettamaan kolmatta erityisluokkaa Ylästön kouluun. Jään kaipaamaan kollegoitani Vierumäen koulussa valtavasti ja muistamaan Vierumäen "hullut vuodet" ja mahtavan bändi- ja muun musiikkitoiminnan. Palaan kuitenkin tyytyväisin ja uteliain mielin suorastaan juurilleni Keski-Vantaalle ja itse asiassa kotinurkilleni. Jatkossa tulen siis säästämään niin ympäristöä kuin rahaa, kun työmatkat taittuvat vihreän urheiluautoni (tätäkin nimitystä neljännestä ja jo hieman ikääntyneestä perheenjäsenestämme kuulee käytettävän) sijasta salamanpunaisella polkupyörälläni (tämäkään ei ole oma määritelmäni vaan luonnollisesti kolmevuotiaan Salama-fanin suusta). Työ erityisopettajana ei pelota minua, vaan tuntuu erittäin kiintoisalta haasteelta, jonka otan enemmän kuin mielelläni vastaan.
Ennen elokuuta aion kuitenkin nauttia täysin rinnoin pienten ja isompien ystävieni seurasta, viettää rauhaisaa aikaa niin kaupungissa kuin kaupungin ulkopuolellakin, juosta, jumpata, uida, lukea, kirjoittaa, katsoa elokuvia, soittaa, laulaa, matkustellakin vähän. Nautin lasin valkoviiniä kesän kunniaksi, en kiirehdi nukkumaan enkä murehdi jos uni ei tulekaan.
TrackBack URI for this entry
RSS feed Comments
Näytä/Piilota kommentti lomake